Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua! |
---|
"Sinä tapat minut, niinkö? Sinäkö tappaisit Yhden Silmän? Jos Yksi Silmä olisi niin helppo tappaa, hän ei olisi koskaan selvinnyt pentuajastaan. Pidä tuo muistona minusta." |
— Yksi Silmä irvailemassa Kirkkaalle Taivaalle kirjassa Hehkuva tähti, sivut 98-99 |
Yksi Silmä (engl. One Eye) on luiseva,[8] kirjava vaalean kellanpunainen kolli, jolla on katkeilleet kynnet,[8] takkuinen, kapinen turkki[2] ja yksi keltainen silmä.[9]
Yksi Silmä oli kulkukissa metsän alueilla, joka oli ahne ja vallanhimoinen. Hän teeskenteli ystävystyvänsä entisen kotikisun, Kollin kanssa, ja kaksikko suostutteli Kirkkaan Taivaan ottamaan heidät joukkioonsa. Hän paljastui kuitenkin kontrolloivaksi, ja hän tappoi Kollin tämän puolustaessa tytärtään, Varpusen Turkkia häneltä "harjoitustuokion" aikana. Tämän jälkeen Yksi Silmä ajoi Kirkkaan Taivaan pois omasta leiristään ja suunnitteli valtaavansa muutkin joukkiot. Kun hän sai tietää tyttärensä Tähden Kukan tulevan läheiseksi Myrskyn kanssa, hän käski tämän pettää metsän kissat kertomalla hänelle näiden suunnitelmasta hänen kukistamisekseen. Lopulta kissajoukkiot tulivat yhteen kukistaakseen Yhden Silmän, ja loput tämän kulkukissoista hajaantuivat.
Historia[]
Klaanien synty[]
Hehkuva tähti[]
- "Minähän käskin sinun lähteä, Kirkas Taivas. En minä aio tappaa sinua. Tiedän että kärsit paljon enemmän, kun tiedät että minä vein päällikkyyden käpälistäsi, koska sinä et saanut siitä otetta. Ala siis painua, ennen kuin minun pitää laittaa sinuun kynnenjälkeni."
- —Yksi Silmä ennen kuin potkii Kirkkaan Taivaan pihalle joukkiostaan Hehkuva tähti, sivu 147
Jaettu metsä[]
- Yksi Silmä ei esiinny kirjassa kertaakaan, mutta hänet mainitaan useasti.
- Kesken.
Tähtien polku[]
- Kesken.
Erikoisseikkailut[]
Riverstar's Home[]
- Kesken.
Perhon Lennon näky[]
- Tuulen Juoksija sanoo Kirkkaalle Taivaalle hänen luulleen tämän oppineen siitä, kun Yksi Silmä kääntyi häntä vastaan, mutta hän ottaa silti luokseen rettelöitsijöitä.
Kuvia[]
Tapetut uhrit[]
Tämä lista luettelee Yhden Silmän tappamat uhrit:
Luonne[]
- "Hän on tyranni ja murhaaja. Hän on kulkukissa, jolla on hurjat taistelutaidot, ja hän himoitsee valtaa. Hän tuntee tämän alueen tosi hyvin; hän väitti tietävänsä siitä sairaudesta."
- —Kirkas Taivas Yhdestä Silmästä Hehkuva tähti, sivu 174
Suhteet[]
Tähden Kukka[]
- "Hän tarkoitti kulkukissaa nimeltä Yksi Silmä, joka oli aiemmin vallannut Kirkkaan Taivaan reviirin väkivalloin ja hyökännyt häijysti kaikkien kimppuun, jotka eivät totelleet häntä. Metsän kissojen oli ollut pakko tehdä siitä loppu! Tähden Kukka oli kuitenkin rakastanut isäänsä tämän ilmeisistä varjopuolista huolimatta."
- —Myrsky ajatelemassa Tähden Kukkaa ja Yhtä Silmää Jaettu metsä, sivu 89
Kirkas Taivas[]
- Kesken.
Perhe ja suku[]
Jäsenet[]
Kumppani:
- Nimetön naaras:[11] Kuollut, tuntematon olinpaikka
Tytär:
- Tähden Kukka:[12] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Pennut:
- Nimettömiä pentuja:[11] Kuollut, tuntematon olinpaikka
Tyttärentyttäret:
- Kasteinen Terälehti:[lähde?] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Kukan Varsi:[lähde?] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Tyttärenpoika:
- Pikkuinen Oksa:[lähde?] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Sukupuu[]
Nimetön ♀ | Yksi Silmä ♂ | Näytä lisää | |||||||||||||||||||||||||||
Nimettömiä pentuja | Tähden Kukka ♀ | Taivastähti ♂ | |||||||||||||||||||||||||||
Pikkuinen Oksa ♂ | Kukan Varsi ♀ | Kasteinen Terälehti ♀ | Tuntemattomia pentuja | ||||||||||||||||||||||||||
Esiintymiset[]
- Riverstar's Home
- Hehkuva tähti † (ensiesiintyminen)
- Jaettu metsä (mainittu)
- Tähtien polku (mainittu)
- Perhon Lennon näky (mainittu)
Triviaa[]
Kiinnostavaa tietoa[]
- Kun Yksi Silmä johti Kirkkaan Taivaan leiriä, hän jätti jokaiselle hänen valvomalleen kissalle merkin polkuanturaan, joka näytti silmältä.[13]
Tekijöiden lausuntoja[]
- Kate on sanonut, että Yksi Silmä rakasti Tähden Kukkaa yhtä paljon kuin hän voisi rakastaa ketään kissaa, eikä hän tappanut tämän emoa ja sisaruksia.[lähde?]
- Kate ajattelee, että Yksi Silmä saattaa olla Synkässä Metsässä,[lähde?] ja saattoi perustaa sen.[14]
Lainaukset[]
- "Typerys sinä olet. Minä olen tuntenut Yhden Silmän jo kauan — eikä häneen voi luottaa. Saat vielä katua, että otit hänet mukaan."
- —Hiiren Korva varoittamassa Kirkasta Taivasta suojan tarjoamisesta Yhdelle Silmälle Hehkuva tähti, sivu 57
- "Sinun niin sanotut sääntösi ovat pelkkä vitsi. Ei kukaan kissa oikeasti välitä mistään muusta kuin itsestään. Jos yrittää teeskennellä muuta, saa vain sydänsurua... ja sairautta."
- —Yksi Silmä Kirkkaalle Taivalle tämän joukkiosta Hehkuva tähti, sivu 97
- "Se koskee Varpusen Turkkia. Yksi Silmä kävi hänen kimppuunsa, ja kun Kolli yritti mennä väliin, Yksi Silmä tappoi Kollin. Kuvittelin että Yhdestä Silmästä olisi joukkiolleni apua, että hän opettaisi taisteluliikkeitään ja antaisi uuden näkökulman asioihin — mutta nyt tajuan että hänessä on jotakin pahasti vialla. Hän ei pelkästään hyökännyt pennun kimppuun; hän myös tappoi kissan jonka olisi pitänyt olla hänen ystävänsä."
- —Kirkas Taivas kuvailemassa Yhden Silmän käyttäytymistä Harmaalle Siivelle Hehkuva tähti, sivu 110
- "Niin, mutta mihin hintaan? Hän on tappanut yhden kissan ja ollut vähällä tappaa toisen. Miten monen muun pitäisi vielä kuolla vain siksi, että voisimme kuulla hänen viisauksiaan — jos hänellä mitään viisauksia on tarjota?"
- —Salaman Häntä Yhdestä Silmästä muille kissoille kokoontumisessa Hehkuva tähti, sivu 136
- "Et sinä voi minua määräillä. Tämä on nyt minun reviiriäni. Sillä aikaa kun olit hölmöjen kaveriesi kanssa kertomassa satuja neljällä puulla, minä tartuin oikeasti toimeen. Näitä kissoja on suojeltava siltä taudilta, ja minä aion tehdä sen."
- —Yksi Silmä Kirkkaalle Taivaalle Hehkuva tähti, sivu 144
- "Etkö muista mitä sanoin? Minulla on vain yksi silmä, mutta näen kaiken. Tarkkailin näitä kissoja silloin kun liityin niin kutsuttuun joukkioosi, ja huomasin yhden jutun. Suurin osa ei oikein pidä sinusta, Kirkas Taivas. [— —] Ja huomasin muutakin. Et oikeastaan osaa pitää kissojasi kurissa. Niin joo, kyllä sinä kuvittelet olevasti tosi nokkela, kun vartioit maita ja piilottelet pelkurimaisesti metsässä, mutta mitä sillä oikeasti saavutetaan?"
- —Yksi Silmä pilkkaamassa Kirkasta Taivasta Hehkuva tähti, sivu 145
- "Älä edes kuvittele sellaista. Jos Yksi Silmä saisi tietää, että joku metsän kissoista olisi teihin yhteydessä, se kissa joutuisi kärsimään. Ja Yksi Silmä nauttisi siitä."
- —Joen Väre Myrskylle Hehkuva tähti, sivu 215
- "Viillon ja Yhden Silmän kaltaiset kissat eivät ole tyytyväisiä ennen kuin saavat kaiken!"
- —Ora Viillosta ja Yhdestä Silmästä Tähtien polku, sivu 16
- Harmaa Siipi: "Hän on päättänyt vihata meitä, ja hänen on keksittävä vihansa oikeutukseksi jokin selitys. Se on syvällä hänen ytimissään, aivan samoin kuin Yhdellä Silmällä."
- Myrsky: "Jotkut kissat tarvitsevat vihollisen tunteakseen itsensä vahvoiksi."
- Tähtien polku, sivu 105
Lähteet[]
- ↑ 1,0 1,1 Virallisen Warriors-sivuston sukupuu
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Hehkuva tähti, hahmolista
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 51
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 240
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 50
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 52
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 149
- ↑ 8,0 8,1 Hehkuva tähti, sivu 49
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 98
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 95
- ↑ 11,0 11,1 Jaettu metsä, sivu 149
- ↑ Hehkuva tähti, sivu 232
- ↑ Hehkuva tähti, sivut 146-148
- ↑ Katen blogi