Varoitus: sivu sisältää juonipaljastuksia vielä suomentamattomista kirjoista! |
---|
Wrenflight (suom. Peukaloislento) on kullanvärinen raidallinen naaras.[1]
Historia[]
Rikottu laki[]
Kadonneet tähdet[]
- Peukaloispentu on Bellalehden ja Kaniloikan ainoa hengissä oleva pentu. Peukaloispentu torkkuu pentutarhan sisäänkäynnillä emonsa Bellalehden kanssa. Kun Puu ohittaa heidät, Peukaloispentu ponnahtaa ylös ja painautuu väristen emonsa kylkeen. Bellalehti kiepauttaa häntänsä tyttärensä ympärille ja tuijottaa Puuta vihamielisesti. Juuritassu ajattelee, miten Peukaloispennun suru pentuetovereidensa menettämisestä oli pahentunut, kun Puu oli väittänyt kuolleiden pentujen olevan yhä lähettyvillä ja että he katselivat Peukaloispentua, mikä oli pelottanut tätä.
- Puu liittyy Juuritassun seuraan tuoresaaliskasalla, ja kun hän kysyy pojaltaan, mikä on vikana, Juuritassu kertoo syynä olevan Peukaloispennun käytös hänen läsnä ollessaan. Hän sanoo, ettei Puun olisi pitänyt kertoa Peukaloispennun kuolleista pentuetovereista, koska Peukaloispentu oli niin pieni ja se järkytti häntä. Puu vastaa luulleensa, ette se auttaisi, ja että Peukaloispentu olisi pitänyt ajatuksesta, että tämän pentuetoverit olivat lähettyvillä, vahtimassa häntä, kunnes liittyisivät Tähtiklaaniin.
Hyytävä hiljaisuus[]
- Hän on nyt oppilas, mestarinaan Kaniloikka. Peukaloistassu ja Neulastassu ovat kiusoitelleet Juuritassua myöhään nukkumisesta. Juuritassu huomaa nukkuneensa taas pommiin, ja Kastelähde ilmoittaa hänelle, että Peukaloistassu ja Neulastassu lähtivät aamulla metsästyspartioon. Myöhemmin Juuritassu näkee Peukaloistassun juttelemassa Neulastassun ja Haarahaukkaviirun kanssa.
Pimeyden verho[]
- Kun Lehtitähti kutsuu toisen klaanikokouksen, Peukaloistassu kipittää istumaan mestarinsa Kaniloikan viereen. Myöhemmin Kärkinäyn aave kutsuu Juuritassua auttamaan Varjonäkyä, ja Juuritassu pelkää tämän äänen herättävän Peukaloistassun, mutta nuorempi oppilas ei liikahda.
Tähdetön Maa[]
- Hakiessaan tuoretta sammalta klaaninvanhimpien pesää varten, Peukaloistassu repii irti palasen sammalta, jolla Kuoriaispentu ja Mehiläispentu voisivat leikkiä.
Tähdetön klaani[]
Joki[]
- Hän on nyt soturi nimeltä Wrenflight.
Erikoisseikkailut[]
Ivypool's Heart[]
- Kesken.
Perhe ja suku[]
Jäsenet[]
Emo:
- Bellalehti:[1] Elossa (kirjassa Wind)
Isä:
- Kaniloikka:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
Sisarukset:
- Kaksi nimetöntä pentua:[lähde?] Kuollut, tuntematon olinpaikka
Näytä lisää
Isoäidit:
- Orvokki:[5] Elossa (novellissa Korppitassun jäähyväiset)
- Keltasaniainen:[6] Elossa (kirjassa Wind)
Isoisä:
- Ampiaisviiksi:[6] Tuntematon tilanne
Isoisoäiti:
- Nimetön naaras:[7] Tuntematon tilanne
Tädit:
Sedät:
- Laikku:[5] Elossa (novellissa Korppitassun jäähyväiset)
- Urholampi:[5] Kuollut, tuntematon olinpaikka
- Nokkosläikkä:[6] Elossa (kirjassa Wind)
- Purosulka:[6] Tuntematon tilanne
Isosedät:
- Loikka:[8] Elossa (mangassa The Heart of a Warrior)
- Ohra:[7] Elossa (kirjassa Graystripe's Vow)
- Vekkuli:[8] Elossa (mangassa The Heart of a Warrior)
Serkut:
- Ruokokynsi:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
- Evähyppy:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
- Kastelähde:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
- Hapsuviiksi:[9] Elossa (kirjassa Wind)
- Mesilaulu:[9] Elossa (kirjassa Wind)
- Vaaleataivas:[10] Elossa (kirjassa Wind)
- Someronenä:[10] Elossa (kirjassa Wind)
Esiintymiset[]
- Kadonneet tähdet (ensiesiintyminen)
- Hyytävä hiljaisuus
- Pimeyden verho
- Piilevä pahuus (hahmolista)
- Graystripe's Vow (hahmolista)
- Daisy's Kin (hahmolista)
- Tähdetön Maa
- Valo usvassa (hahmolista)
- Joki (hahmolista)
- Sky (hahmolista)
- Shadow (hahmolista)
- Thunder (hahmolista)
- Wind (hahmolista)
- Ivypool's Heart
Triviaa[]
Kiinnostavaa tietoa[]
- Hänellä on kotikisun verta Bellalehdeltä ja Ampiaisviikseltä, erakon verta Keltasaniaiselta ja kulkukissan verta Orvokilta.[lähde?]
- Vaikka sukulaiset eivät yleensä kouluta sukulaisiaan, Wrenflightin mestari oli Kaniloikka, hänen isänsä.[3]
Tekijöiden lausuntoja[]
- Kate pitää ideasta, että Harripuro on Wrenflightin isä.[lähde?]
- Kate kuitenkin myöhemmin totesi, että Kaniloikka on itse asiassa hänen isänsä.[11]
Lähteet[]
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Kadonneet tähdet, hahmolista
- ↑ Pimeyden verho, sivu 257
- ↑ 3,0 3,1 3,2 Hyytävä hiljaisuus, hahmolista
- ↑ Joki, hahmolista
- ↑ 5,0 5,1 5,2 5,3 Korppitassun jäähyväiset, luku 2
- ↑ 6,0 6,1 6,2 6,3 6,4 Tähdetön klaani, tuntematon
- ↑ 7,0 7,1 Pimeyden hetki, sivu 234
- ↑ 8,0 8,1 Klaanien salaisuudet, sivu 187
- ↑ 9,0 9,1 Synkin yö, sivu 178
- ↑ 10,0 10,1 Synkin yö, sivu 179
- ↑ Katen blogi