Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
"Tiikeriklaani oli yhden muinaisten aikojen klaanin nimi. Tiikeritähdellä ei ole minkäänlaista oikeutta ottaa sitä omakseen. Hänellä ei ole myöskään oikeutta muuttaa metsän klaanien lukumäärää. Olemme eläneet neljänä klaanina lukemattomia vuodenaikoja ja noudattaneet Tähtiklaanin säätämää soturilakia. Jos heitämme pois ikiaikaiset tapamme, seuraa pelkkää tuhoa ja hävitystä. Ennemmin kuolen kuin liityn sinuun!"
Pitkätähti Tiikeritähdelle Tiikeriklaanista kirjassa Pimeyden hetki, sivut 133




Tiikeriklaani kirjassa A Shadow in RiverClan.

Nykyaikainen Tiikeriklaani (engl. TigerClan) oli klaani, joka esiintyi ainoastaan kirjassa Pimeyden hetki. Se alkoi Varjoklaanin ja Jokiklaanin liittoutumana, jonka Tiikeritähti loi voidakseen vallata koko metsän.[1]

Historia

Ennustusten alku

Pimeyden hetki

Varjoklaanin ja Jokiklaanin välille muodostuu liittoutuma. Leoparditähti on kiintynyt Tiikeritähteen, minkä takia hän suostuu antamaan periksi Tiikeritähden yllytykselle Tiikeriklaanin perustamisesta. Tiikeritähden mukaan neljän klaanin yhdistäminen auttaisi kaikkia, koska he voisivat jakaa riistansa ja toimia yhteisten päälliköiden johdolla. Pitkätähti ei ole samaa mieltä, sillä Tiikeriklaani oli tunnettu klaani muinaisajoilta, kun taas Tulitähti kieltäytyy, koska hän tietää ettei Tiikeritähti koskaan jakaisi valtaa tasavertaisesti neljän klaanin kesken.
Tiikeriklaanin klaaneista Varjoklaanilla on eniten valtaa. Moni varjoklaanilainen soturi on majoittunut Jokiklaanin leiriin pysyvästi, missä he eivät tee paljon työtä Leoparditähden klaanille, vaan syövät heidän tuoresaalistaan eivätkä saalista itselleen. Nämä varjoklaanilaiset ovat siellä vain pitääkseen silmällä, että jokiklaanilaiset ovat uskollisia. Tiikeritähti on rakentanut Jokiklaanin leiriin luista kasatun röykkiön, jota kutsutaan Luukummuksi, josta hän pitää puheita liittolaisklaanilleen ja joka oli imitaatio Myrskyklaanin leirin Suurkivestä.
Tiikeritähti aloittaa pian vainon puoliverisiä kissoja kohtaan. Hän yllyttää näännytetyn Kiviturkin, Jokiklaanin entisen varapäällikön, taistelemaan Mustaraitaa - Myrskyklaanin petturia, joka jätti klaaninsa seuratakseen Tiikeritähteä - vastaan. Vaikka Mustaraita onkin paremmin ruokittu ja levännyt, Kiviturkki miltei päihittää hänet kunnes Tiikeritähden varapäällikkö, Mustajalka, puuttuu taisteluun ja tappaa Kiviturkin. Tiikeritähti aikoi tehdä saman Usvajalalle sekä Harmaaraidan ja Hopeavirran pennuille, Myrskypennulle ja Sulkapennulle, mutta Myrskyklaanin Tulitähdestä, Harmaaraidasta ja erakko Korppitassusta muodostuva kolmikko ehtivät viedä heidät turvaan Myrskyklaanin reviirille. Tiikeritähti on kuitenkin lannistumaton ja hän on liittoutunut Veriklaanin kanssa ja toivoo tämän kaksijalkalassa asuvan kissaryhmän auttavan heitä ajamaan viholliset metsästä tai liittymään Tiikeriklaaniin.
Tiikeritähti ei kuitenkaan luottanut täysin Veriklaanin päällikköön, Ruoskaan. Ruoska tappaa Tiikeritähden, kun tämä yritti saada hänet tottelemaan päätöstä klaanien taistelusta ja hyökkäsi häntä kohti. Tiikeriklaanin menettäessä päällikkönsä, klaaniliittoutuma oli mennyttä. Tulitähti suostuttelee Leoparditähden, klaanin uuden päällikön, yhdistämään voimansa juuri muodostetun Leijonaklaanin kanssa Veriklaania vastaan. Veriklaanin tavoitteena on nyt ajaa kaikki kissat metsästä ja lunastaa se itselleen. Tulitähden tappaessa Ruoskan ja Veriklaanin tullessa kukistetuksi, Leijonaklaani hajoaa, ja neljä klaania palaavat ennalleen.

Merkittävät asemat

Päälliköt

Nimi Aloitti Lopetti
Tiikeritähti Pimeyden hetki Pimeyden hetki
Leoparditähti Pimeyden hetki Pimeyden hetki



Lähteet ja sitaatit

  1. Pimeyden hetki, sivut 132-133
Kissaryhmät ja klaanit
Klaanit MyrskyklaaniTuuliklaaniVarjoklaaniJokiklaaniTaivasklaani
Liittoutumat TiikeriklaaniLeijonaklaani
Kuoleman jälkeiset paikat TähtiklaaniSynkkä MetsäIkuisen Metsästyksen Heimo
Mytologiset klaanit LeijonaklaaniTiikeriklaaniLeopardiklaani
Heimot Muinaiset kissatMuinainen heimoKuohuvan Veden Heimo
Muut ryhmät KotikisutErakotKulkukissatVeriklaaniPimeäklaaniVarhaiset uudisasukkaatPuiston KissatViillon ryhmäTummahännän ryhmäSukuThe guardian catsThe Sisters
Advertisement