Tigerstar: Heart of Evil? (suom. Tiikeritähti: pahuuden sydän?) on essee, jonka Victoria Holmes kirjoitti selittääkseen Tiikeritähden hahmon eri ominaisuudet.
Suomennettu versio[]
(epävirallinen käännös)
- Tiikeritähti esiintyi ensimmäisessä kirjassa, Villiin luontoon suu irvessä ja meripihkanväriset silmät kaventuneina synkässä ilmapiirissä. Jo ennen sitä kun Korppitassu paljasti järkyttävän totuuden Punahännän kuolemasta, tiesimme että tämä olisi se paha kissa, joka olisi Tulitähden armoton vihollinen aina viimeiseen hengenvetoon asti. Valitsimme asetelmaksi perinteisen hyvä vastaan paha -tarinan, joka loppuisi katkeraan ja veriseen taisteluun, josta sankari nousee voittoisasti ja vihollinen, noh, kuolee.
- Mutta edetäänpä nopeasti kuudenteen kirjaan, Pimeyden hetkeen, ja mitä tämä on? Tiikeritähti kuolee henkeäsalpaavan villissä taistelussa, mutta häntä ei tapakaan Tulitähti. Sen sijaan, sankarimme jää tuijottamaan vanhan vihollisensa ruumista, toivoen että hän olisi vielä elossa, koska klaanit tarvitsevat pelottomia ja taistelutaitoisia sotureita kukistamaan Veriklaanin ja pelastaakseen metsän. Mitä tapahtui perinteiselle hyvä vastaan paha -tarinalle? Ehkäpä Tiikeritähti ei ollutkaan metsän suurin vihollinen…
- On olemassa muutamia asioita, jotka ovat täysin varmoja tässä maailmassa. Muutamat asiat ovat ilmiselviä: koirani on maailman suloisin otus, suklaaleivokset ovat parasta ruokaa ikinä ja hevimetallin kuuntelu on nopein tapa saada itsellesi päänsärky - mutta jos pysähdyt ja mietit asiaa, niin kaikki riippuu näkökulmasta. Moni ihmisistä voisi ajatella koirani näyttävän pelottavalta, yksi läheisistä ystävistäni ei pidä suklaasta (tiedän, ihan outoa!) ja monella hevi -yhtyeillä on suuri määrä faneja. Näiden ihmisten ilmiselvät asiat ovat täysin erilaisia.
- Tiikeritähti ei vaikuttanut olevan muuta kuin paha, siitä hetkestä lähtien kun Tulitähti astui tassullaan metsään - ja oli mahdotonta kieltää hänen tehneen melko kauheita asioita kuten Korppitassun kiusaaminen, Punahännän tappaminen, yritys tappaa Sinitähti ja johdattamalla koiralauman Myrskyklaanin leiriin tekemällä polun kuolleista jäniksistä. Tulitähti ei ollut ainoa kissa Myrskyklaanissa, joka yhtälailla pelkäsi ja vihasi Tiikeritähteä, ja näytti siltä että kaikki heidän pelkonsa kävivät toteen kun Tiikeritähti näyttäytyi Varjoklaanin päällikkönä ja julisti verenhimoisen kampanjansa puoliverisiä klaanikissoja vastaan. Mutta hetkinen! Jos hän ansaitsi unelmansa päästä klaanin päälliköksi, Tähtiklaanin on täytynyt myös antaa hänelle yhdeksän henkeä. Se on aikamoinen hyväksymisen ele esi-isiltä! Eivätkö he huomanneet veristä kaaoksen jälkeä, jonka hän jätti Myrskyklaaniin?
- Tähtiklaanin kissat eivät ole koskaan ennen tehneet tieten tahtoen mitään vahingoittaakseen klaaneja, joten heillä on oltava syynsä Tiikeritähden hyväksymiseksi uudeksi päälliköksi. Ja entäs Varjoklaanin kissat? Tiikeritähti sai selvästi heidän tukensa, ainakin päällikkyyden alussa; jopa Keltaturkki jätti Myrskyklaanin ollakseen isänsä kanssa uudessa klaanissa. Kenties Tiikeritähti ei ollut läpeensä paha, ja ehkä jopa hyvä toisen näkökulmassa.
- Jos ei huomioida hänen menneisyyden murhanhimoisia juonia viedäkseen Sinitähden paikan ja tuhota Tulitähden uskottavuuden, löydät rohkean, lahjakkaan soturin, joka on sitoutunut suojelemaan klaaniaan, on ylpeä pennuistaan, esi-isiään kunnioittavan kissan, jolle uskollisuus on tärkeintä. Hän oli vahvin ja pelottomin soturi Myrskyklaanissa ja opetti Tulitähdelle suurimman osan asioista jotka hän tiesi taistelutekniikoista. Tiikeritähdellä oli korkeat vaatimukset oppilaistaan, eikä ole vaikea kuvitella miten paljon Korppitassu ärsytti häntä olemalla sopeutumaton taisteluihin sekä kiireiseen klaanielämään. Kun hän liittyi Varjoklaaniin, sen kissat olivat vasta toipumassa Yötähden kuolemasta viheryskään, jolloin oli selvinnyt ettei hänelle oltu annettu yhdeksää henkeä Tähtiklaanilta. Varjoklaanin entinen päällikkö, Rikkotähti, oli vieläkin elossa, vaikkakin sokeana ja vankina Myrskyklaanissa, eikä soturilaki salli kahdella saman klaanin kissalla olevan yhdeksää henkeä samanaikaisesti. Varjoklaanin kissat olivat peloissaan, puolustuskyvyttömiä, ja epätoivoisia saadakseen uuden kunnollisen päällikön klaanilleen, joka voisi tehdä heidät vahvoiksi ja ylpeiksi taas jälleen. Tiikeritähti vaikutti siis täydelliseltä ehdokkaalta rohkeine suunnitelmineen, maineineen loistavana taistelijana ja lojaalisuutenaan klaanille, jolla olisi antaa hänelle paras mahdollisuus saavuttaa valtaa.
- Tiikeritähti sai osoitettua uusille klaanitovereilleen tarpeeksi uskollisuutta, jotta saisi käynnistettyä hämmästyttävän suunnitelman valtaamalla koko metsän Veriklaanin avulla. Osa tätä suunnitelmaa oli taistella puoliverisiä klaanikissoja vastaan, joka johti Jokiklaanin Kiviturkin kuolemaan kun hän yritti suojella Harmaaraidan pentuja. Mutta kun Tiikeritähti menetti kaikki yhdeksän henkeään Ruoskan yhdellä tappavalla viillolla, Tulitähti ei tuntenut muuta kuin murhetta. Aivan varmasti silloin jokaisen klaanikissan näkökulmasta metsä oli menettänyt suurimman soturinsa ja että taistelu Veriklaania vastaan saattaisi olla jo ohi.
- Tiikeritähden polulla mahtiin oli niin paljon vääryyttä, että on yllättävää ettei hän jättänyt veristen tassunjälkien polkua taakseen. Kissoja kuoli ja haavoittui vakavasti, joka esti heitä tulemasta sotureiksi, yksi kissa joutui jättämään klaaninsa salaa pelastaakseen henkensä, ja Sinitähti melkein tuli hulluksi Tiikeritähden petoksesta. Mutta yhden kissan vihollinen on toisen kissan sankari, tai ainakin se on vastaus joihinkin heidän ongelmiinsa, ja Tiikeritähti ansaitsee yhtä paljon kunnioitusta saavutuksistaan kuin tuomioita rikoksistaan.