| Varoitus: tämä sivu käsittelee aihetta, joka ei ole osa Soturikissat-maailman kaanonia. |
|---|
The Longest Night (suom. Pisin yö) on Kate Caryn vuonna 2015 kirjoittama neliosainen, epävirallinen lyhyttarina, joka on julkaistu hänen Facebook-sivulleen. Tarinan päähenkilönä on Harmaaraita ja se kertoo vaihtoehtoisesta maailmasta, jossa klaanit juhlivat joulua ja talvipäivänseisausta muistuttavaa juhlaa. Ajankohdaltaan tarina sijoittuu aikaan ennen saagaa Varjojen aika.
Suomennettu versio[]
(epävirallinen suomennos)
Osa 1[]
Harmaaraita kurotti ylös ja pujotti toisen männynkävyn klaaninvanhimpien pesän seinään.
Milli tökkäsi häntä. "Siirrä sitä hieman ylemmäs."
"En yllä yhtään ylemmäs", Harmaaraita tuhahti takajalat vapisten.
Myrskyklaani koristeli leiriä Pisimmän yön viettoon. Kiurupentu ja Lehtipentu ryntäilivät leirin reunalla olevien sananjalkojen läpi turkit innosta kihelmöiden. Hunajapentu istui Oravaliidon viereen Myrskyklanin varapäällikön kiinnittäessä piikkipaatsaman varvun soturien pesän sisäänkäynnin ylle. Valkoinen naaraspentu piteli männynkäpyä tassujensa välissä. "Voinko ripustaa tämän?" hän kysyi ujosti.
"Tietenkin voit." Oravaliito kumartui. "Kiipeä olalleni. Yritä ripustaa se paatsaman viereen."
Hunajapennun kömpiessä Oravaliidon selälle Liljasydän päästi lempeän kehräyksen. Kuningatar seisoi Millin vieressä. "Piilotan jokaiselle heistä hiiren makuusijan alle, kun he nukkuvat", hän paljasti.
Harmaaraita pudottautui jaloilleen. "Tein heille uuden sammalpallon", hän kuiskasi tarkkaillen pentuja. "Närhisulka antoi minun piilottaa hieman kissanminttua siihen, että leikkimisestä tulisi hauskempaa."
Liljasydän räpäytti silmiään hänelle hellästi. "Kiitos, Harmaaraita. He rakastuvat siihen."
Harmaaraidan puhuessa Vatukkatähti kutsui Suurtasanteelta. "Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä kokoukseen." Hän silmäili pentuja ankarasti, kun nämä seurasivat toiveikkaina klaanitovereitaan aukiolle.
"Ette te. Tämä uutinen on ainoastaan soturien kuultavaksi."
Osa 2[]
Kun Harmaaraita seurasi klaanitovereitaan aukiolle kuulemaan Vatukkatähden sanoja, hän räpäytti silmiään myötätuntoisesti Kiurupennulle, Lehtipennulle ja Hunajapennulle. Liljasydän patisti heitä pentutarhaan. Siitä oli monta kuuta, kun hänen oma emonsa oli hoputtanut hänet pois klaanikokouksista. Siihen aikaan Sinitähti oli ollut päällikkö. Ennen kuin Tulitähti oli liittynyt klaaniin. Suru pisti hänen sydäntään, kun hän ajatteli vanhaa ystäväänsä.
Päästessään Suurtasanteen varjoon Harmaaraita huokaisi. Pisin yö ei olisi sama ilman Tulitähteä. Kun hän ja Tulitähti olivat olleet nuorempia, he olivat muun klaanin nukkuessa jättäneet päästäisiä ja myyriä klaaninvanhimpien pesään lahjoiksi. Nyt minä olen klaaninvanhin, hän ajatteli. Hän istuutui Valkosiiven ja Unikkohallan taakse ja mietti toiveikkaana, jättäisivätkö nuoremmat kissat hänelle lahjoja.
Milli ohitti Kontiaisviiksen ja Marjanenän ja asettui hänen viereensä. Tämä katsoi huolissaan ylös Vatukkatähteen. "Hän näyttää huolestuneelta."
Harmaaraita seurasi tämän katsetta. Myrskyklaanin päällikkö asteli pitkin Suurtasannetta klaanin kokoontuessa sen alle.
Liljasydän ujuttautui hänen viereensä. Tämä vilkaisi pentutarhan suuntaan. "Pennut ovat niin innoissaan Pisimmästä yöstä. Toivottavasti he osaavat pysyä hiljaa kokouksen ajan." Tämän puhuessa vatukkapensaasta kuului inahduksia.
"Ei ole reilua", Lehtipentu valitti.
"Miksei voida kuunnella?" Kiurupentu tokaisi.
"Hys!" Hunajapentu maukui huolissaan. "Liljasydän sanoi, ettei Tähtiklaani anna meille lahjoja, jos ollaan liian äänekkäitä."
Liljasydämen turkki aaltoili vaivaantuneesti, kun Valkosiipi ja Unikkohalla kääntyivät katsomaan häntä myötätuntoisesti. "Kunpa he eivät maukuisi vaan niin kovaa", hän hermoili.
"He ovat vain pentuja", Harmaaraita rauhoitti Liljasydäntä. Hän saattoi haistaa tuoreen hiiren tämän hengityksestä. Hänen vatsansa kurni ja hän nojautui lähemmäs Milliä. "Toivon, että mikä ikinä Vatukkatähteä vaivaakin, niin siihen ei mene kuin tovi. Minulla on nälkä."
Hän katsoi riistakasaa kaihoisasti. Siitä oli jäljellä vain luiseva rastas. Klaani kävi läpi lehtikadon haastavinta osuutta. Mutta huomenna päivät alkaisivat pitenemään ja riista alkaisi palaamaan metsään. Vatukkatähti keskeytti Harmaaraidan ajatukset. Tämä tuijotti alas Suurtasanteelta huoli kiiluen tämän katseesta. "Tähtiklaani on puhunut Närhisulalle."
Harmaaraita kääntyi katsomaan Myrskyklaanin parantajaa, joka istui pesänsä edustalla ja jonka sokeaa, sinistä katsetta oli vaikea tulkita Vatukkatähden jatkaessa puhettaan.
"Kirkas Taivas varoitti, ettei Pisin yö saata koskaan loppua."
Levottomat naukaisut helähtivät ympäri klaania. Hätäinen inahdus kuului pentutarhasta. Lehtipentu kurkisti ulos.
"Tarkoittaako se, ettei me saada yhtään lahjoja?"
Vatukkatähden katse osui pentuun. "Kunpa se tarkoittaisi vain sitä", hän murisi synkästi.
Harmaaraidan vatsaa kiristi. Pisin yö ei saata koskaan loppua. Mitä Tähtiklaani mahtoi tarkoittaa? Hän katsoi ylös taivaalle. Paksut lumipilvet kerääntyivät notkon ylle.
Milli hivuttautui lähemmäs niin, että hänen pehmeä turkkinsa hipaisi Harmaaraitaa, ja puhui Vatukkatähdelle. "Kertoiko Tähtiklaani, mitä meidän pitäisi tehdä?"
Vatukkatähti tuijotti häntä ilmeettömästi. "He sanovat, että aamunkoitto palaa vain, kun löydämme tähden."
Osa 3[]
Harmaaraita tarpoi paksua leirin täyttänyttä lunta. Myrskyklaanin eilen kaivamat urat olivat jo täyttyneet tuoreesta lumikerroksesta, joka oli niin paksu, etteivät hänen tassunsa yltäneet alla olevaan routaiseen maahan.
Hän tärisi jääkylmän ilman läpäistessä hänen turkkinsa. Lunta satoi edelleen ja taivas oli yhtä pimeä kuin se oli ollut Pisimmästä yöstä saakka. Lumimyrskyt olivat piinanneet metsää kolme päivää. Ainakin tuuli oli taantunut tänä aamuna, ja vaikkakin aavemaisessa hiljaisuudessa, Harmaaraita saattoi kuulla oksien narisevan ja katkeavan lumen painosta.
"Minä näännyn", Hunajapennun haikea naukaisu kuului kinostuneen pentutarhan seinän läpi.
"Pystymme pian saalistamaan", Liljasydän lupasi.
Harmaaraita toivoi, että kuningatar oli oikeassa. Nälkä raastoi hänen vatsaansa. Lumimyrsky oli tehnyt saalistamisesta mahdotonta.
Lumipaakku putosi hänen viereensä. Hän katsoi ylös. Vatukkatähti katseli alas Suurtasanteelta. "Lumimyrsky on loppunut", Harmaaraita huomautti toiveikkaasti. "Ehkäpä Pisin yö on vihdoin ohi."
"Emme ole löytäneet tähteä vielä", Vatukkatähti murisi synkästi.
Harmaaraidan vatsaa kiristi, kun hän muisti Tähtiklaanin ennustuksen. Pisin yö ei lopu ennen kuin olette löytäneet tähden.
Myrskyklaanin päällikkö vilkaisi taivaalle. Tummemmat pilvet lähestyivät. "Näyttää siltä, että meille on luvassa toinen lumimyrsky."
"Meidän kannattaisi metsästää vielä, kun voimme", Harmaaraita neuvoi.
"Olen jo lähettänyt kaksi partiota." Vatukkatähti nyökkäsi kohti sisäänkäyntiä, jossa lumi oli tassujen tallaama.
"Minä lähden ja autan heitä." Harmaaraita ei voinut pysyä pesässään, kun hänen klaanitoverinsa näkivät nälkää.
"On liian kylmää", Vatukkatähti varoitti. "Turkkisi ei ole yhtä paksu kuin ennen. Sinun pitäisi jäädä Millin seuraan."
Harmaaraita mulkoili tätä. "Turkkini on tarpeeksi paksu", hän murisi. "Ja tässä lumessa riistan löytäminen tulee olemaan hankalaa. Haluan auttaa klaaniani."
Vatukkatähti nyökkäsi. "Sitten tulen mukaasi." Tämä kompuroi alas kivisortumaa ja samalla pöllytti lunta Harmaaraidan päälle.
Harmaaraita pudisti lumen turkistaan. Hän haistoi raudan vivahteen yltyvässä tuulessa. Tuore lumimyrsky lähestyi nopeasti. "Meillä ei ole paljon aikaa."
Vatukkatähti vilkaisi häntä huoli vilkkuen tämän meripihkasilmien syvyyksistä. "Kiirehditään."
Yhdessä he suuntasivat sisäänkäynnille.
Osa 4[]
Tuuli pöllytti lunta oksilta, kun Harmaaraita ja Vatukkatähti jatkoivat sinnikkäästi yltyvää tuulta vastaan. Vatukkatähti hidasti vauhtiaan. "Meidän pitäisi palata leiriin."
"Emme ole saaneet yhtään riistaa." Harmaaraita ravisti turkkiaan. Lunta oli paakkuuntunut hänen turkkiinsa ja jäätynyt kärjistä. Hänen tassunsa olivat kohmeiset jääkylmästä ilmasta. "Liljasydämen pennut ovat nälissään."
"Emme auta heitä jäätymällä kuoliaiksi tähän myrskyyn." Vatukkatähti tuijotti häntä vakavasti.
Harmaaraita jatkoi matkaansa lumessa. "Tuolla edessäpäin on hiirenpesä. Löysin sen kuita sitten. Se on ollut aina oiva paikka saalistaa lehtikadon aikaan." Hän katsoi lonkkansa yli Vatukkatähteä. "Käänny sinä takaisin."
"En minä jätä sinua."
"Sinun täytyy varmistaa, pääsivätkö muut partiot kotiin turvallisesti. He ovat klaanille paljon tärkeämpiä kuin minä." Harmaaraita näki epäröinnin välähtävän Myrskyklaanin päällikön silmissä ja tiesi osuneensa arkaan paikkaan. "Klaani tarvitsee sinua. Minä voin huolehtia itsestäni", hän intti. "Pesä on vain muutaman hännänmitan päässä. Käyn katsomassa sen ja sitten suuntaan notkolle."
"Selvä", Vatukkatähti antoi periksi. "Mutta älä viivy kauan." Tämä laski päätään ja kääntyi kohti leiriä.
Tuuli tuiversi nyt ja huojutti puita. Lumi viiletti runkojen välistä. Harmaaraita siristi silmiään, kun hiutaleet tuiskivat hänen kasvoilleen. Kun hän lähestyi korkeaa tammea, muistot tulvahtivat hänen mieleensä. Hän oli metsästänyt Tulitähden kanssa melkein yhtä lumisena päivänä. He olivat molemmat olleet tassuja, päivinä ennen kuin he olivat tulleet järvelle, ja olivat kilpailleet, kumpi saisi kiinni lihavimman hiiren tuoresaaliskasaan vietäväksi. Hänen vatsansa murisi nälästä ja sysäsi hänet ajatuksistaan. Oliko hiirenpesä edelleen täällä? Löytäisikö hän sen, jos hän kaivaisi tarpeeksi syvälle?
Tulen pilke herätti hänen huomionsa. Hän tuijotti jäykistyen puiden väliä. Lumipyrystä hän saattoi erottaa kellanpunaisen turkin. Kolli! Mitä toinen kissa teki täällä? Oliko kotikisu eksynyt myrskyssä?
Kollin turkki näytti kimaltavan ikään kuin tämän turkkiin oli takertunut tähtiä. Harmaaraita henkäisi, kun hänen nenäänsä kantautui vanha, tuttu tuoksu. Kaksi vihreää silmää välkkyivät, kun kolli kääntyi katsomaan häntä. Harmaaraidan sydän hyppäsi. "Tulitähti!" Hän kahlasi paksussa lumessa.
Tulitähti räpytti silmiään nähdessään hänet. "Harmaaraita? Sinäkö siinä?"
"Tietenkin se olen minä!" Harmaaraita kurkotti vanhaa ystäväänsä kohti rinta innosta palaen. "Mitä sinä teet metsässä?"
Tulitähti tuijotti häntä apeana. "Kaipaan vanhoja klaanitovereitani."
"Mutta sinullahan on nyt Tähtiklaani." Harmaaraita tuijotti yllättyneenä. Kuka haluaisi jättää aurinkoiset niityt riistarikkaine metsästysmaineen tullakseen tänne?
Tulitähti ei näyttänyt kuulleen häntä. Kiintymys paistoi tämän pyöreistä vihreistä silmistä. "On niin mukavaa nähdä sinua. Miten Myrskyklaani voi? Miten Pisin yö meni? Jätitkö klaaninvanhimmille herkkupaloja?"
Harmaaraita kosketti nenällään hellästi Tulitähden poskea. "Minä olen klaaninvanhin nyt, muistatko?"
"Sinäkö?" Tulitähti räpäytti silmiään hänelle.
"Sinunhan se pitäisi tietää", Harmaaraita maukui lempeästi.
Tulitähti sulki silmänsä kuin peitelläkseen surua.
Harmaaraita painautui tätä vasten. "On mukavaa nähdä sinuakin, vanha ystävä. Mutta et voi jäädä tänne. Mene takaisin Tähtiklaaniin. Myrskyklaani ei ole koskaan kaukana. Pidämme sinut sydämissämme ja aina."
Tähdet Tulitähden turkissa näyttivät tuikkivan vielä hurjemmin, kun myrsky tuiski heidän ympärillään. "Mutta kaipaan sinua."
"Sinun täytyy palata." Ennustus välkkyi Harmaaraidan ajatuksissa. Pisin yö ei lopu ennen kuin olette löytäneet tähden. "Tähtiklaani tarvitsee sinua. Meillä on nyt Vatukkatähti. Hän on loistava päällikkö. Teit hyvän päätöksen tehdessäsi hänestä varapäällikön. Myrskyklaanin on nyt turvassa hänen ansiostaan."
"Tiedän." Tulitähti kosketti kuonollaan Harmaaraidan poskea. "Mutta on vaikeaa lähteä."
"Kaipaan sinua", Harmaaraita kuiskasi. "Mutta liityn riittävän pian luoksesi." Puhuessaan Tulitähden liekinvärinen turkki alkoi haalistua. Tähdet tämän turkissa himmenivät ja sammuivat. Tämä muuttui kalpeaksi hahmoksi, kunnes jäljellä olivat vain tassunjäljet kohdassa, jossa tämä oli seissyt.
"Näkemiin." Murhe turrutti Harmaaraidan, kun tuuli vei mukanaan Tulitähden viipyvän tuoksun. Yhtäkkiä lumen tulo loppui. Tuuli hellitti ja puut hiljenivät. Hiljaisuus valtasi metsän. "Löysin tähden." Lumimyrsky oli ohi. Pisin yö oli viimein päättynyt.
Harmaaraidan sydän keveni, kun hän kuuli riistaan rapinan lumen alta. Hiiriä! Liljasydämen saisivat tänään syötävää. Muisto Tulitähdestä paloi kirkkaana hänen ajatuksissaan, kun hän alkoi innokkaasti kaivamaan hiirenpesää kohti.
Triviaa[]
Kiinnostavaa tietoa[]
- "The Longest Night" vaikuttaa perustuvan joulun juhlakauteen ja sitä vietetään talvipäivänseisauksena eli vuoden lyhyimpänä päivänä. Myrskyklaanin kissat koristelevat leirinsä piikkipaatsamalla ja männynkävyillä ja kissat antavat toisilleen lahjoja, kuten kissanminttu-sammalpalloja sekä vuoteen alle piilotettuja tuoresaaliita. Erityisesti pennut ovat innoissaan lahjojen saamisesta ja heille on sanottu, ettei Tähtiklaani anna lahjoja huonosti käyttäytyville pennuille.[2]
- Vaikka tarina onkin fanifiktio, se on käytännössä Lumipehkon ja Liljasydämen pentujen ensiesiintyminen kirjasarjassa.[2]
Virheet[]
- Hunajapentua kuvaillaan virheellisesti valkoiseksi.[2]
- Taivastähteä kutsutaan Kirkkaaksi Taivaaksi.[3]
- Harmaaraita muistaa, kuinka hän metsästi Tulitähden kanssa lumimyrskyssä heidän ollessa oppilaita,[4] vaikka heidät nimitettiin sotureiksi ennen lehtikatoa.[5]
Ulkopuoliset linkit[]
Lähteet[]
- ↑ Katen Facebook-sivu
- ↑ 2,0 2,1 2,2 The Longest Night, osa 1
- ↑ The Longest Night, osa 2
- ↑ The Longest Night, osa 4
- ↑ Tuli ja jää, sivu 11