Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki

Luettelo hahmoista, jotka eivät ole olleet riittävän suuressa roolissa saadakseen omaa sivua, joko nimen puuttumisen, lyhyen maininnan tai muiden syiden vuoksi. Tämä sivu luettelee taustahenkilöitä kirjasta Kadonneet tähdet.



Taustahenkilöt[]

Bellalehden pentue[]

"Luulin että se olisi hyväksi. Luulin että hänestä olisi mukavaa tietää, että he ovat edelleen lähistöllä ja katselevat häntä kunnes lähtevät Tähtiklaaniin."
—Puu Peukaloispennun sisarusten hengistä kertomisesta tälle Kadonneet tähdet, sivu 30
Kuvaus: Kaksi pentua[1]
Kytkökset ja asema: Taivasklaanin pentuja, sitten Nimettömän olinpaikan pentuja,[1] sitten Tuntemattoman olinpaikan pentuja
Historia: He ovat Bellalehden ja Kaniloikan pentuja sekä Wrenflightin sisaruksia. He eivät jääneet henkiin, ja heidän kuolemansa kosketti koko Taivasklaania. Puu pahensi asioita, kun hän kertoi Peukaloispennun kuolleiden sisarusten henkien olevan yhä lähistöllä ja varjelevan sisartaan. Tämä tieto oli kauhistuttanut Peukaloispentua, ja Puun teko oli nolottanut hänen poikaansa Juuritassua. Oppilas puhuu isälleen asiasta ja sanoo, ettei tämän olisi pitänyt kertoa Peukaloispennulle tämän kuolleiden sisarusten näkemisestä. Puu selittää luulleensa, että se olisi pennulle hyväksi, ja että tästä olisi ollut mukava tietää sisarusten olevan yhä lähistöllä ja varjelevan häntä ennen kuin lähtivät Tähtiklaaniin.
Trivia: Heillä on kotikisun verta Bellalehdeltä ja Ampiaisviikseltä,[lähde?] erakon verta Keltasaniaiselta[lähde?] sekä kulkukissan verta Orvokilta.[lähde?]

Perhe ja suku

Emo:

Bellalehti:[1] Elossa (kirjassa Wind)

Isä:

Kaniloikka:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)

Sisko:

Wrenflight:[2] Elossa (kirjassa Wind)
Näytä lisää

Isoäidit:

Orvokki:[3] Elossa (novellissa Korppitassun jäähyväiset)
Keltasaniainen:[4] Elossa (kirjassa Wind)

Isoisä:

Ampiaisviiksi:[4] Tuntematon tilanne

Isoisoäiti:

Nimetön naaras:[5] Tuntematon tilanne

Tädit:

Lulu:[3] Elossa (novellissa Korppitassun jäähyväiset)
Luumupaju:[4] Elossa (kirjassa Wind)

Sedät:

Laikku:[3] Elossa (novellissa Korppitassun jäähyväiset)
Urholampi:[3] Kuollut, tuntematon olinpaikka
Nokkosläikkä:[4] Elossa (kirjassa Wind)
Purosulka:[4] Tuntematon tilanne

Isosedät:

Loikka:[6] Elossa (mangassa The Heart of a Warrior)
Ohra:[5] Elossa (kirjassa Graystripe's Vow)
Vekkuli:[6] Elossa (mangassa The Heart of a Warrior)

Serkut:

Ruokokynsi:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
Evähyppy:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
Kastelähde:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
Hapsuviiksi:[7] Elossa (kirjassa Wind)
Mesilaulu:[7] Elossa (kirjassa Wind)
Vaaleataivas:[8] Elossa (kirjassa Wind)
Someronenä:[8] Elossa (kirjassa Wind)

Sukupuu

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Nimetön
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Korppitassu
 
Ohra
 
Orvokki
 
Vekkuli
 
Loikka
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kaniloikka
 
Bellalehti
 
Urholampi
 
Lulu
 
Laikku
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Wrenflight
 
Kaksi pentua




Lähteet[]

Advertisement