"Niin, kaikkia pentuja piti suojella, olivatpa ne mistä klaanista tahansa, mutta tämä pentu oli edelleen omalla reviirillään! Eivätkö he voisi odottaa, kunnes joku Myrskyklaanin partio tulisi pelastustoimiin? Selvästikään eivät. Paatsamakukka eteni kettua kohti ja asettui pennun eteen. Toisen klaanin pennun suojeleminen ja oman pesätoverin pelastaminen raatelulta olivat eri asioita." |
— Saniaisjalan ajatuksia kirjassa Klaanien laki, sivu 147 |
Saniaisjalka (engl. Brackenfoot) on vaaleanoranssi kolli, jolla on tummanoranssit jalat.[2]
Saniaisjalka oli Varjoklaanin soturi Setritähden, Risatähden ja Rikkotähden päällikkökausina metsän alueilla. Ollessaan soturi hän pelasti nuoren Myrskyklaanin pennun ketulta, ja tämä pentu lupasi tehdä heille vastapalveluksen kasvettuaan isoksi. Saniaisjalka oli Kirkaskukan kumppani, ja heidän ensimmäinen pentueensa koostui Keltapennusta, Pihlajapennusta ja Pähkinäpennusta. Hän sai myöhemmin toisen oppilanasa, Risatassun, ja hän sai Kirkaskukan kanssa toisen pentueen: Minttupennun ja Kehäkukkapennun. Heidän pentunsa kuitenkin löydettiin kuolleina leirin ulkopuolelta, ja Rikkotähti sai klaanin uskomaan Keltahampaan tappaneen heidät. Saniaisjalka oli surun murtama ja kauhistunut, ja salli Rikkotähden karkottaa tyttärensä klaanista.
Historia[]
Erikoisseikkailut[]
Keltahampaan salaisuus[]
- Saniaisjalka on Varjoklaanin soturi ja Kirkaskukan pentujen, Keltapennun, Pähkinäpennun ja Pihlajapennun, isä.
- Kesken.
Klaanien kirjat[]
Klaanien laki[]
- "No, Tiikeripentu, jonakin päivänä sinä osaat taistella niin kuin me, jos kuuntelet mestariasi ja harjoittelet todella kovasti. Mutta eihän sinun pitäisi edes olla poissa leiristä. Mitä jos me emme olisi nähneet sinua? Tuo kettu olisi tehnyt sinusta tuoresaalista!"
- —Saniaisjalka Tiikeripennulle Klaanien laki, sivu 148
Perhe ja suku[]
Jäsenet[]
Kumppani:
- Kirkaskukka:[4] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Tyttäret:
- Keltahammas:[4] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Pihlajamarja:[4] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Kehäkukkapentu:[5] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Pojat:
- Pähkinäviiksi:[4] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Minttupentu:[6] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Tyttärentyttäret:
- Haavepentu:[7][1] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Toivopentu:[7][1] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Tyttärenpojat:
- Rikkotähti:[7] Kuollut, ei kuolemanjälkeistä elämää
- Tuhkaturkki:[8] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Tynkähäntä:[8] Kuollut, Synkän Metsän jäsen
Tyttärenpojanpennut:
- Kilpikonnapentu:[1] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Sepelipentu:[1] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
- Vaisupentu:[1] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Sukupuu[]
Hopealiekki ♀ | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Näytä lisää | Kirkaskukka ♀ | Saniaisjalka ♂ | Näytä lisää | Konnahyppy ♂ | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Risatähti ♂ | Keltahammas ♀ | Minttupentu ♂ | Kehäkukkapentu ♀ | Pähkinäviiksi ♂ | Pihlajamarja ♀ | Arpinaama ♂ | Yötähti ♂ | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Rikkotähti ♂ | Toivopentu ♀ | Haavepentu ♀ | Näytä lisää | Saarnisydän ♀ | Tuhkaturkki ♂ | Tynkähäntä ♂ | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kilpikonnapentu | Sepelipentu | Vaisupentu | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Esiintymiset[]
- Pitkätähden kosto (hahmolista)
- Keltahampaan salaisuus
- Väärätähden lupaus (hahmolista)
- Leopardstar's Honor (hahmolista)
- Sinitähden tarina (ensiesiintyminen; hahmolista)
- Redtail's Debt (hahmolista)
- Onestar's Confession (hahmolista)
- Klaanien laki
Lainaukset[]
- Variskynsi: "Eivät ketut saalista täysikasvuisia kissoja. Elleivät ne ole nääntymässä nälkään."
- Saniaisjalka: "Ei se ole meistä kiinnostunut. Se on löytänyt jotakin paljon helpompaa riistaa."
- Klaanien laki, sivut 146-147
Lähteet[]
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 Virallisen Warriors-sivuston sukupuu
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Sinitähden tarina, hahmolista
- ↑ 3,0 3,1 Keltahampaan salaisuus, sivu 24
- ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 Keltahampaan salaisuus, hahmolista
- ↑ Keltahampaan salaisuus, sivu 458
- ↑ Keltahampaan salaisuus, sivu 459
- ↑ 7,0 7,1 7,2 Tuli ja jää, sivu 253
- ↑ 8,0 8,1 Keltahampaan salaisuus, sivu 383