Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
"Olen minäkin ottanut kaksijaloilta ruokaa. Mieluummin teen niin kuin näännyn näljään. Uskoisin, että ne ottaisivat meidät pesiinsä. Ne taitavat sääliä meitä, kun näkevät miten laihoja olemme. Jos menisimme elämään niiden kanssa, meillä olisi suojaa ja olisimme turvassa rotilta."
— Pihlajaturkki päättäessään ryhtyä kotikisuksi kirjassa Taivasklaanin kohtalo, sivu 14




Pihlajaturkki (engl. Rowanfur) on kellanpunainen[4] kolli, jolla on repaleiset korvat.[4]

Kirjassa Taivasklaanin kohtalo Pihlajaturkki on muinaisen Taivasklaanin soturi. Hän on yksi kahdeksasta valitusta taistelemaan rottia vastaan. Hän palaa leiriin ontuen ja korvat riekaleina. Ennen kuin he kertovat häviöstä, hän kysyy, että pitävätkö he menot Vitilumelle ja Aurinkokarvalle, jotka kuolivat taistelussa, vaikka he eivät voineet tuoda heidän ruumiitansa takaisin leiriin ilman, että olisivat vaarantaneet lisää henkiä.

Kun Hallakynsi tunnustaa, että hän oli ottanut ruokaa kaksijaloilta, koska oli vaikea löytää ruokaa klaanille, Pihlajaturkki puolustaa häntä ja kertoo, että myös hän oli ottanut ruokaa kaksijaloilta. Hän ehdottaa, että kaksijalat voisivat ottaa heidät pesiinsä kotikisuina ja siellä he voisivat olla turvassa kaksijaloilta. Mustavalkoinen kolli pyytää Pihlajaturkkia näyttämään, mistä kotikisujen ruokaa saisi ja Pihlajaturkki hyväksyy tämän.

Esiintymiset[]

Lainaukset[]

Pihlajaturkki: "Järjestämmekö menot Aurinkokarvalle ja Vitilumelle?"
Lukkitähti: "Järjestämme, Pihlajaturkki. Heidän henkensä ovat nyt vapaat kulkemaan tähdissä."
—Pihlajaturkki kysyessään menoista Aurinkokarvalle ja Vitilumelle. Taivasklaanin kohtalo, sivu 11
Mustavalkoinen kolli: "Pihlajaturkki, näyttäisitkö minulle, mistä saa kaksijalkojen ruokaa?"
Pihlajaturkki: "Totta kai. Kaikki jotka haluavat, voivat tulla minun ja Hallakynnen mukaan."
—Pihlajaturkki johtaessaan halukkaat kaksijalkojen ruuan luokse. Taivasklaanin kohtalo, sivu 15



Lähteet[]

Advertisement