Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua!

Myrskyklaani (engl. ThunderClan) on yksi metsän neljästä klaanista. Se on kirjasarjan keskeisin klaani, sillä päähenkilöt kuuluvat pääasiassa Myrskyklaaniin. Myrskyklaanin perusti Myrsky-niminen kissa, ja klaani nimettiin hänen mukaansa.



Kuvaus

Myrskyklaani on pääasiassa rauhallinen klaani, joka kunnioittaa muita klaaneja. Taistelussa Myrskyklaani on vahva, rohkea ja uskollinen. He ottavat yleensä erakoita ja kotikisuja klaaniinsa joko saadakseen lisää sotureita tai jos kissa tarvitsee apua tai turvapaikkaa. Tämän takia muut klaanit saattavat joskus halveksua Myrskyklaania ja luulla, että se on heikko. Klaanin päätuoresaaliina on hiiriä, myyriä, oravia ja satunnaisesti kaneja sekä lintuja, kuten kottaraisia, harakoita, kyyhkyjä, ja rastaita. Klaanin kissat ovat myös vahvoja. Kaikesta ns. "kiltteydestään" huolimatta, Myrskyklaani rikkoo kuitenkin klaaneista eniten soturilakia. Myrskyklaanin niin sanotuista "vihollisklaaneista" pahin on Varjoklaani. Myrskyklaani kuului nykyaikaiseen Leijonaklaaniin, johon liittyi myös Tuuliklaani ja myöhemmin Jokiklaani.

Reviiri

Metsän alueilla

  • Leiri - Sijaitsee hiekkaisessa rotkossa, suojattuna piikkipensaisiin. Leiri on hyvin suojattu ja siihen on vaikea hyökätä.
    Kartta myrskyklaani
  • Korkeamännyt ja Puusilpomo - Mäntyjä lähellä Kaksijalkalaa. Yleensä täällä päin on puita silppoavia hirviöitä, maa jyrisee ja maahan jää syviä kuoppia, jotka ovat täynnä mutaista vettä.
  • Suuri vuorivaahtera - Yksi suurimmista puista metsässä, jolla on paksut ja vahvat oksat.
  • Pöllöpuu - Puu, joka on lehtopöllön pesä.
  • Aurinkokivet - Kivet, jotka imevät auringon lämpöä sekä on levähdyspaikka. Kuita sitten, se on kuulunut Jokiklaanille.
  • Käärmekivet - Myrkyllisten kyykäärmeiden koti. Kivien alapuolella olevassa luolassa voi pesiä vaarallisia eläimiä kuten mäyriä.
  • Hiekkakuoppa - Harjoittelukuoppa, jossa on pehmeää hiekkaa. Hyvä paikka harjoittelulle, koska oppilaat eivät satuta itseään niin helposti siellä.
  • Kaksijalkala - Paikka, jossa kaksijalat asuvat. Tätä paikkaa yritetään vältellä.

Järven alueilla

  • Leiri - Sijaitsee suojaisassa paikassa, jota suojaavat toiselta puolelta kalliot ja toiselta piikkipensasmuuri.
    Kartta myrskyklaani2
  • Kaksijalkojen viherlehtipaikka - Alue, joka luovutettiin Varjoklaanille kunnes Myrskyklaani hankki sen takaisin itselleen.
  • Hylätty kaksijalanpesä - Hylätty pesä, jonka puutarhasta saa kissanminttua.
  • Taivastammi - Vanha iso tammi, jossa asuu oravia. Sen sisällä on myös vanha jäniksen pesä. Taivastammi on Myrskyklaanin oppilaiden käytössä, jotka harjoittelevat kiipeilyä.
  • Vanha Ukkospolku - Tie, jonka luota kissat yleensä pysyvät poissa.
  • Sammaleinen aukio - Hiekkakuopan tapainen alue sekä oppilaiden harjoituspaikka.
  • Järven ranta - Kaikkien neljän klaanin keskellä sijaitseva vesivyöhyke.

Historia

Erikoisseikkailut

Moth Flight's Vision

Pitkätähden kosto

Keltahampaan salaisuus

Väärätähden lupaus

Sinitähden tarina

Tulitähden tehtävä

Taivasklaanin kohtalo

Soturikissat

Villiin luontoon

Tuli ja jää

Salaisuuksien metsä

Myrsky nousee

Vaarallinen polku

Pimeyden hetki

Myrskyklaani ja Tuuliklaani muodostavat Leijonaklaanin. Myöhemmin Jokiklaani liittyy myös Leijonaklaaniin.

Uusi profetia

Keskiyö

Kuunnousu

Aamunkoi

Kaikki metsän klaanit ja niiden kissat, mukaan lukien Myrskyklaani, lähtevät taivaltamaan ja etsimään uutta kotia klaaneille.

Tähtiyö

Iltahämärä

Auringonlasku

Vatukkakynsi nimitetään varapäälliköksi.

Kolmikon mahti

Näkö

Harmaaraita palaa klaaniin mukanaan kotikisu, Milli.

Pimeyden joki

Karkotus

Pimennys

Pitkät varjot

Auringonnousu

Tähtien enne

Neljäs oppilas

Etäiset kaiut

Yön kuiskaukset

Kuun merkki

Unohdettu soturi

Viimeinen toivo

A Vision of Shadows

The Apprentice's Quest

Thunder and Shadow

Shattered Sky

Klaanien kirjat

Klaanien salaisuudet

Cats of the Clans

Code of the Clans

Battles of the Clans

The Ultimate Guide

Mangat

The Rise of Scourge

Kadonnut soturi

Soturin turvapaikka

Soturin paluu

Ravenpaw's Path

Shattered Peace

A Clan in Need

The Heart of a Warrior

Novellit

Pilvitähden matka

Paatsamalehden tarina

Usvatähden enne

Lyhyttarinat

The Elders' Concern

Spottedleaf's Honest Answer

After Sunset: The Right Choice?

After Sunset: We Need to Talk

Beyond the Code: Brightspirit's Mercy

Ultimate Leader Election: Firestar

Warriors App

Triviaa

  • Myrskyklaani on englanniksi ThunderClan. "Thunder" tarkoittaa ukkosta, ei myrskyä. Suomennoksen takia kirjoissa rikotaan jatkuvasti soturikissojen hiljaista sääntöä siitä, ettei kissan nimi saisi alkaa klaanien nimien alkuosilla (esim. Myrskyturkki, Myrskyhäntä).
  • Myrskyklaanin alkuperäinen nimi oli Tähtiklaani, kunnes Vicky tajusi pian sen olevan parempi nimi klaanikissojen esi-isille.[1]
  • Silver Stripe antoi Myrskyklaanille nimen.

Merkittävät asemat

Päälliköt

Lista päälliköistä

Varapäälliköt

Lista varapäälliköistä

Parantajakissat

Lista parantajista



Lähteet ja sitaatit

Kissaryhmät ja klaanit
Klaanit MyrskyklaaniTuuliklaaniVarjoklaaniJokiklaaniTaivasklaani
Heimo Kuohuvan Veden Heimo
Liittoutumat TiikeriklaaniLeijonaklaaniKapinalliset
Kuoleman jälkeiset paikat TähtiklaaniSynkkä MetsäIkuisen Metsästyksen HeimoAaveiden olinpaikka
Klaanien edeltäjät Muinaiset kissatMuinainen heimoVarhaiset uudisasukkaat: Pitkän Varjon leiriKirkkaan Taivaan leiriTuulen Juoksijan leiriJoen Väreen leiriMyrskyn leiri
Myyttiset klaanit LeijonaklaaniTiikeriklaaniLeopardiklaani
Epäviralliset klaanit VeriklaaniWarriorClan
Muut ryhmät Tikun ryhmäVilpin ryhmäPimeäklaaniPuiston KissatViillon ryhmäSukuKaitsijakissatSisaret
Termit ja menettelyt KotikisutErakotKulkukissatPuoliveriset kissatKarkottaminenKlaanin vaihtaminen
Advertisement