Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
Varoitus: sivu sisältää juonipaljastuksia vielä suomentamattomista kirjoista!
Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua!
"Klaaninvanhin Laikkujalka, joka oli aina ollut hyväntuulinen, aina valmiina kertomaan tarinan pennuille ja oppilaille."
Haukkasiipi muistelemassa Laikkujalkaa kirjassa Haukkasiiven taival, sivu 199




Laikkujalka (engl. Patchfoot) on mustavalkoinen kolli,[8] jolla on vihreät silmät.[9]

Laikkujalka oli Taivasklaanin klaaninvanhin Lehtitähden päällikkyyden aikana rotkossa. Hän oli alun perin kulkukissa nimeltä Laikku, joka liittyi Taivasklaaniin Tulitähden ja Hiekkamyrskyn ollessa jälleenrakentamassa klaania, ja hänestä tuli soturi nimeltä Laikkujalka. Laikkujalka oli uskollinen Taivasklaanin soturi, josta tuli Pompputulen mestari sekä isä Apilahännän toiselle pentueelle: Hiekkanenälle, Lintusiivelle ja Hunajahännälle. Hän eläköityi klaaninvanhimpien pesään, mutta sai surmansa, kun Tummahännän kulkukissat ajoivat Taivasklaanin pois rotkosta.

Historia[]

Erikoisseikkailut[]

Tulitähden tehtävä[]

"Täällä on välillä vähän yksinäistä. Voisin kai tulla tapaamiseenne ja katsoa, millaisia kissoja klaaniin on liittymässä."
—Laikku Tulitähdelle ja Naarmulle Taivasklaaniin littymisestä Tulitähden tehtävä, sivu 302
Laikku liittyy Taivasklaaniin ja saa nimekseen Laikkujalka.
Myöhemmin Laikkujalka haavoittuu vakavasti kun rotat hyökkäävät hänen kimppuunsa, mutta hän selviää.
Lehtitähti antaa Laikkujalalle ensimmäiseksi oppilaakseen Pompputassun.
Kesken.

Taivasklaanin kohtalo[]

"Minä, no, kiusasin häntä siitä. Minä sanoin ettei hän ole oikea taivasklaanilainen. Mutten ollenkaan ajatellut, että hän voisi tehdä jotain tällaista, Lehtitähti, ihan oikeasti en!"
—Laikkujalka Salviatassun putoamisen jälkeen Taivasklaanin kohtalo, sivu 82
Kesken.

Haukkasiiven taival[]

Laikkujalka on nyt klaaninvanhin.
Kesken.

SkyClan and the Stranger[]

The Rescue[]

Laikkujalan ja Apilahännän pennut ovat syntyneet Taivasklaanin kohtalon ja tämän kirjan välissä, ja heistä on tullut oppilaita: Birdpaw, Honeypaw ja Sandypaw.

Beyond the Code[]

Kesken.

After the Flood[]

Kesken.

Kuvia[]

Viralliset kuvitukset[]

Perhe ja suku[]

Kumppani:

Apilahäntä:[10] Tuntematon tilanne

Tyttäret:

Hunajahäntä:[11] Kuollut, tuntematon olinpaikka
Lintusiipi:[11] Tuntematon tilanne

Poika:

Hiekkanenä:[11] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Näytä lisää

Tyttärentyttäret:

Kähärätassu:[6] Elossa (kirjassa Haukkasiiven taival)
Nipsupentu:[6] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen

Tyttärenpoika:

Huiskehiutale:[6] Elossa (kirjassa Wind)

Pojantytär:

Ruokokynsi:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)

Pojanpojat:

Evähyppy:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)
Kastelähde:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)

Pojantyttärentytär:

Kilpikonnavauhti:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)

Pojantyttärenpoika:

Haarahaukkaviiru:[lähde?] Elossa (kirjassa Wind)

Pojanpojantytär:

Beepaw:[12] Elossa (kirjassa Wind)

Pojanpojanpoika:

Beetlepaw:[12] Elossa (kirjassa Wind)


Esiintymiset[]

Lainaukset[]

Tulitähti: "Oletko hiirenaivoinen? Mitä jos olisit pudonnut?"
Laikkujalka: "Minäkin kuulun tähän klaaniin. Tahdoin osallistua ensimmäiseen kokoontumiseemme."
Tulitähti: "Hyvä on, kun kerran olet jo täällä. Mutta Tähtiklaani sentään, muista varoa, kun palaat takaisin. Olet liian hyvä soturi menetettäväksi."
—Laikkujalka loikkaamassa Taivaskivelle loukkaannuttuaan rottahyökkäyksessä Tulitähden tehtävä, sivu 412



Lähteet[]

Advertisement