Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua!

Kuningatar (engl. Queen) on naaras, joka odottaa tai hoitaa pentuja. He ovat pentutarhassa pentujensa kanssa. Kuningattaret pysyvät pentutarhassa, eikä heidän tarvitse mennä metsästämään.

Kuvaus[]

Kun naaraskissa odottaa pentuja tai on synnyttänyt pentueen, hänestä tulee kuningatar ja hän siirtyy pentutarhaan. Kun kissoista tulee kuningattaria, he luopuvat soturin asemasta ja velvollisuuksista. Kuningattarista voi tulla taas sotureita kun heidän pennuistaan tulee oppilaita, mutta joskus he saattavat jäädä hoitamaan muiden pentuja, kuten Lehväpilven ja Kaunokaisen kohdalla. Kuningattarilla on tärkeä rooli klaanien jatkamisella, sillä he synnyttävät klaanille uusia sotureita. Kuningattarella on mahdollisuus jättää kertomatta klaanille pentujensa isästä. Jotkut kissat eivät pysty saamaan pentuja, vaikka he toivoisivat niitä paljon. Kun soturi kuolee, kuningatar saattaa koristella ruumiin yrteillä valvojaisia varten.

Naaraspuolinen päällikkö tai varapäällikkö ei yleensä hanki pentuja (vaikka sitä ei ole nimenomaisesti kielletty, koska Lehtitähti ja Oravaliito saivat pentuja), sillä pentujen huolehtiminen pitäisi päällikön tai varapäällikön erossa tehtävästään kuusi kuuta tai enemmän. Korkeassa asemassa olevat kollit yleensä hankkivat kumppanin ja pentuja, koska se ei haittaa heidän velvollisuuksiaan eikä heidän täydy jäädä pentutarhaan (esim. Raetähti, Mäntytähti, Väärätähti, Vatukkatähti ja Tulitähti).

Pentujen hoitaminen[]

Kuningattaret luopuvat soturin tehtävistään ja siirtyvät pentutarhaan yleensä kuun ennen synnyttämistä. Klaanitoverit tuovat heille ruokaa, koska heidän liikkuminen hankaloituu raskauden edetessä. Kissan raskaus kestää suunnilleen kaksi kuuta, minkä jälkeen kuningatar synnyttää yhdestä viiteen pentuun koostuvan pentueen.[1] Pennut avaavat silmänsä usein nopeasti, jotkut melkein heti syntymänsä jälkeen, ja toiset päivän tai parin jälkeen. Kuningattaret, jotka eivät ole vielä poikineet, eivät tuoksu maidolta, kun taas imettävät kuningattaret tuoksuvat.

Vaikka pennut lopettavat maidonjuonnin kahden kuun iässä, kuningattaret pysyvät pentutarhassa siihen saakka, kun heidän pennuistaan nimitetään oppilaita (tavallisesti kuuden kuun iässä). Joskus, vaikkakin hyvin harvoin, kuningatar jättää pentutarhan ennen kuin hänen pennustaan tai pennuistaan tulee oppilaita (kuten Kuukukan tai Sadekukan tapauksessa).

Jos kuningatar ei onnistu tuottamaan tarpeeksi maitoa pentujensa ruokkimiseen, kuningatar, jolla on ylimääräistä maitoa, auttaa imettämään pentuja kunnes ne voivat siirtyä riistaan syömiseen. Näin tekivät Kaunokainen ja Lehväpilvi, kun Oravaliidolla ei ollut maitoa. Kuningattaret ruokkivat myös klaanin ulkopuolisia pentuja. Esimerkiksi kun Pilvipentu tuotiin Myrskyklaaniin, Hallaturkki suostutteli Juovanaamaa ruokkimaan häntä.

Kissa voi toivoa jäävänsä pentutarhaan, vaikka hänen pennuistaan tehtäisiin oppilaita, sen sijaan, että jatkaisi soturin velvollisuuksia. Kultakukka, Kaunokainen ja Lehväpilvi usein tarjosivat apua tarvittaessa pentutarhassa.

Purasruohonlehtiä käytetään joskus helpottamaan kuningattaren maidon tuloa ja persiljaa taas pysäyttämään sitä.

Rajoitteet[]

Parantaja, joko kolli tai naaras, ei saa ottaa kumppania ja hankkia pentuja, jotta parantaja ei harhautuisi omista tehtävistään ja työstään. Lehtilampi ja Keltahammas ovat kaksi esimerkkiä parantajista, jotka rikkoivat tätä sääntöä.

Lista kuningattarista[]

Myrskyklaani[]

Kesken.

Jokiklaani[]

Kesken.

Tuuliklaani[]

Kesken.

Varjoklaani[]

Kesken.

Taivasklaani[]

Kesken.

Puoliveriset[]

Kesken.

Muinaiset kissat[]

Kesken.

Muinainen heimo[]

Kesken.

Varhaiset uudisasukkaat[]

Kesken.

Kuohuvan Veden Heimo[]

Kesken.

Sisaret[]

Kesken.

Kotikisut[]

Kesken.

Erakot[]

Kesken.

Kulkukissat[]

Kesken.

Lähteet[]

  1. Yksikään sarjassa tunnettu kissa ei ole synnyttänyt kerralla yli viiden pennun pentuetta.
Advertisement