Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki

Kumppanit (engl. Mates) on klaanien termi, joka tarkoittaa romanttista suhdetta kahden kissan välillä.



Kumppanin ottaminen

Kahta kissaa voidaan pitää kumppaneina, jos he ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä, heidät on nähty usein vaihtamassa kieliä, jollain tavalla tunnustaneet rakkautensa toisilleen, tai ovat pyytäneet toisiaan kumppanikseen. Yleensä, kun kissat ovat oppilaita tai sotureita, he alkavat tuntemaan jonkinlaista kiintymystä jotain tiettyä kissaa kohtaan.

Klaanikissat ottavat yleensä kumppanin omasta klaanistaan, koska kumppanin ottaminen muista klaaneista on soturilaissa kielletty, mutta tästä huolimatta tätä lakia on rikottu useaan otteseen ottamalla kumppanin toisesta klaanista tai toisesta kissaryhmästä. Joskus eri klaanien kissat kuitenkin tapailevat salaa. Esimerkkejä ovat Sinitähti ja Tammisydän, Hopeavirta ja Harmaaraita sekä Lehtilampi ja Varissulka.

Ei ole epätavallista olla useamman kuin yhden kissan kumppani (mutta ei samaan aikaan), etenkin monilla kolleilla on ollut useita kumppaneita. Jos kissan kumppani kuolee tai hän ei enää tunne kiintymystä toista kohtaan, kissa ottaa yleensä uuden kumppanin. Esimerkkeinä ovat Milli ja Harmaaraita.

Eroaminen

Soturikissojen maailmassa eroaminen on melko harvinaista, mutta se on sallittua ja sitä voi myös tapahtua. Esimerkkejä kumppaneista, jotka erosivat:

Eroamisen syyt

Kumppanit eroavat pääasiassa seuraavista syistä:

  • He päättävät, etteivät ole enää sopivia toisilleen tai eivät rakasta toisiaan vilpittömästi.
  • Toinen kissoista ei enää rakasta toista. (Kaunokainen ja Lukkikoipi)
  • Toinen kissa ei aidosti rakasta kumppaniaan takaisin ja hänellä on tunteita toiselle kissalle. (Kyyhkysiipi ja Kimalaisraita)
  • Kielletyn rakkaussuhteen lopettaminen yhteisenä päätöksenä, tuntien, että klaanilleen uskollisena oleminen on tärkeämpää kuin heidän rakkautensa (Lehtilampi ja Varissulka).
  • Erimielisyydet, luottamusongelmat tai väärinkäsitykset (Oravaliito ja Vatukkakynsi Tähtiyössä).
  • Kumppanin käytökseen tai tekoihin pettyminen (Simpukkasydän ja Sadekukka Väärätähden lupauksessa).
  • Toinen kissoista lähtee klaanista (Kultakukka ja Tiikeritähti).
  • Toinen kissoista kuolee (Harmaaraita ottaa Millin kumppanikseen Hopeavirran kuoleman jälkeen).

Rajoitukset

  • Kumppanin ottaminen toisesta klaanista (tai klaaniton kissa) on ehdottomasti kielletty soturilain ensimmäisessä kohdassa, koska sellaiset suhteet nähdään epäuskollisuuden merkkeinä. Pennut, jotka ovat syntyneet sellaisesta suhteesta, ovat puoliverisiä, ja heihin ei yleensä luoteta.
  • Parantajat, sekä naaraat että kollit, eivät saa ottaa itselleen kumppania ollakseen tosissaan sitoutuneita heidän parantajan tehtäviinsä, vaikkakin tätä sääntöä rikotaan (esim. Lehtilampi ja Varissulka sekä Keltahammas ja Risatähti).
  • Oppilaat eivät ota kumppaneita, koska he ovat liian nuoria, ja jos naaraat saisivat pentuja, se häiritsisi heidän tehtäviään, vaikkakin he joskus mieltyvät johonkin tiettyyn kissaan.

Epäviralliset kumppanit

Lista kumppaneista

Myrskyklaani

Malline:Mclist

Tuuliklaani

Malline:Mclist

Jokiklaani

Malline:Mclist

Varjoklaani

Malline:Mclist

Taivasklaani

Malline:Mclist

Puoliveriset

Malline:Mclist

Klaanittomat kissat

Malline:Mclist

Heimo / Muinaiset kissat

Malline:Mclist



Lähteet ja sitaatit

Malline:Mclist

Advertisement