Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua!
"Ymmärrän, miltä sinusta tuntuu. Silmäsi ovat aina pettäneet ajatuksesi. Nämä ovat kuitenkin minun pentujani, ja puolustan heitä vaikka hengelläni, jos tarve vaatii. Pelkään heidän puolestaan. Klaani ei anna koskaan anteeksi Tiikerikynnelle - eikä sen pitäisikään. Vatukkapentu ja Keltapentu eivät silti ole tehneet mitään pahaa enkä salli että heitä rangaistaan Tiikerikynnen vuoksi."
— Kultakukka Tulisydämelle vannoessaan suojella pentujaan kirjassa Myrsky nousee, sivu 25




Kultakukka (engl. Goldenflower) on pieni,[5] solakka vaalean kellanpunainen[2] raidallinen naaras, jolla on keltaiset silmät[10] ja pieni lovi korvassa.[11]

Kultakukka oli Myrskyklaanin klaaninvanhin, joka palveli soturina Aurinkotähden, Sinitähden ja Tulitähden päällikkökausien aikana metsäreviireillä. Hän syntyi Kultapentuna Pilkkuhännälle ja Pikkukorvalle veljensä Leijonapennun kanssa. Hänestä tuli oppilas nimeltä Kultatassu ja hänen mestarinaan toimi Kirjohäntä. Hän ansaitsi soturinimen Kultakukka ja synnytti Laikkuturkin pennut, Ilvespennun ja Nopsapennun. Muutaman vuodenajan kuluttua hän synnytti Tiikerikynnen pennut, Vatukkapennun ja Keltapennun. Hän muutti klaaninvanhimpien pesään ja osallistui suurelle taivallukselle muiden klaanien kanssa. Hän kuoli vanhuuteen uudella reviirillä ja osallistui myöhemmin Vatukkatähden päällikköseremoniaan antaen tälle emon rakkauden hengen.

Historia[]

Ennustusten alku[]

Villiin luontoon[]

Kultakukka on Myrskyklaanin kuningatar ja hoitaa ainoaa pentuaan, Nopsapentua.
Kun Korppitassu säntää Myrskyklaanin leiriin kertoakseen Punahännän kuolleen ja menettää tajuntansa, Kultakukka tulee lohduttamaan oppilasta ja käskee jonkun hakemaan Täplälehden.

Tuli ja jää[]

Kun Varjoklaani hyökkää Myrskyklaaniin, Kultakukka taistelee kiivaasti ja kynsii valtavaa Varjoklaanin kollia.
Kultakukka siirtyy pentutarhaan, sillä hän odottaa Tiikerikynnen pentuja. Kultakukan vanhemmasta pennusta, Nopsapennusta tulee oppilas, Nopsatassu.

Salaisuuksien metsä[]

Kultakukan pennut, Vatukkapentu ja Keltapentu, syntyvät.
Kun Hopeavirta kuolee synnyttäessään, Sinitähti kysyy Kultakukalta voisiko hän hoitaa Sulkapentua ja Myrskypentua. Kultakukka suostuu hoitamaan pentuja.

Myrsky nousee[]

Kultakukan pennut kasvavat ja lähtevät ensimmäistä kertaa pentutarhasta. Hän näyttää pennuileen leiriä ja esittelee heidät klaaninvanhimmille. Kultakukka huomaa miten hänen pennuistaan ollaan epäluuloisia Tiikerikynnen petollisuuden takia.
Kultakukka huomaa miten levoton Tulisydän on Vatukkapennun lähellä. Hän ymmärtää miksi, mutta sanoo ettei Vatukkapentu ole kuin isänsä.

Vaarallinen polku[]

Kultakukan nähdään komentavan Vatukkapentua kun tämä leikkii liian kovaotteisesti Lumipennun kanssa.
Myöhemmin Kultakukan pennuista tulee oppilaita. Vatukkapennusta tulee Vatukkatassu ja hän saa mestarikseen Tulisydämen ja Keltapennusta tulee Keltatassu, joka saa mestarikseen Saniaisturkin.

Pimeyden hetki[]

Kultakukka syyttää Tulitähteä siitä, että hän ajattelee Keltatassun lähteneen Myrskyklaanista omasta tahdostaan.
Kultakukka osallistuu taisteluun Veriklaania vastaan.
Kesken.

Uusi profetia[]

Keskiyö[]

Kultakukka on Myrskyklaanin vanhin kuningatar. Vaikka hänellä ei ole omia pentuja hoidettavana enää, hän päättää jäädä pentutarhaan auttamaan Lehväpilveä pentujensa hoidossa.

Aamunkoi[]

Hän matkaa muiden klaanikissojen kanssa etsimään uutta kotia klaaneille.

Tähtiyö[]

Kultakukka on nyt klaaninvanhin. Kun kissat saapuvat järven rantaan, Kultakukka nojaa Vatukkakynnen lapaan, kun he menevät rinnettä alas. Hänet nähdään usein ohjaamassa sokeaa Pitkähäntää ja kuvailemassa uutta ympäristöä tälle. Hän siirtyy Pitkähännän kanssa klaaninvanhimpien pesään ja pian heidän seuraansa liittyy myös Hiiriturkki. Myöhemmin Kultakukka saa lievää vatsakipua pilaantuneesta vedestä, jota Perhonsiipi epähuomiossa antoi, mutta kertoi oksentaneensa, jolloin kipu helpottui.

Iltahämärä[]

Mäyrien hyökätessä Myrskyklaaniin, Kultakukka kiipeää Suurtasanteelle Pitkähännän ja Hiiriturkin kanssa.

Auringonlasku[]

Kun mäyrien hyökkäys on ohi, Kultakukka nähdään tulevan Hiiriturkin ja Pitkähännän kanssa Suurtasanteelta alas. Hänellä on syvä viilto kyljessään mutta hän opastaa Pitkähännän turvallisesti alas.

Erikoisseikkailut[]

Väärätähden lupaus[]

Kesken.

Sinitähden tarina[]

Kultapentu syntyy Pilkkuhännälle Leijonapennun kanssa. Sinipentu huomaa, että Kultapentu näyttää kovin pieneltä Leijonapennun vieressä.
Kultapennusta tulee oppilas, Kultatassu, ja hän saa mestarikseen Kirjohännän.
Taisteluharjoituksessa hän taistelee Sinitassua vastaan. Sinitassu sanoo olevansa Varjoklaanin soturi, jotta Kultatassun olisi helpompi eläytyä ja taistella. Sinitassu hyökkää rajusti ja repäisee vahingossa Kultatassulta palasen korvasta. Sinitassu pahoittelee tekemäänsä mutta Kultatassu on edelleen innokas taistelemaan. Kun he palaavat takaisin leiriin, Pilkkuhäntä ei ole tyytyväinen siihen mitä Sinitassu teki mutta Kultatassu sanoo, että on ylpeä ensimmäisestä taisteluarvestaan.
Myöhemmin Kultatassusta tulee soturi, Kultakukka.
Kesken.

Novellit[]

Redtail's Debt[]

Kesken.

Tiikerikynnen raivo[]

Kesken.

Klaanien kirjat[]

The Ultimate Guide[]

Kesken.

Yksityiskohtainen kuvaus[]

Saadut arvet[]

Tämä lista luettelee kronologisesti Kultakukan saamat arvet tai vammat:

Kuvia[]

Viralliset kuvitukset[]

Perhe[]

Pääartikkeli: Kultakukka/Perhe
Kultakukan vanhemmat ovat Pilkkuhäntä ja Pikkukorva. Laikkuturkin kanssa hän sai Ilvespennun ja Nopsatassun, ja Tiikeritähden kanssa Keltaturkin ja Vatukkakynnen. Lisää Kultakukan sukuun liittyvää tietoa löydät täältä!

Esiintymiset[]


Triviaa[]

Tekijöiden lausuntoja[]

  • Tekijät ovat sanoneet Kultakukan oikeasti rakastaneen Tiikeritähteä.[12]
    • Vicky sanoi arvelevansa Tiikeritähden arvostaneen Kultakukkaa ja pitäneen häntä hyvänä emona heidän pennuilleen. Hän on myös sanonut, ettei Tiikeritähti koskaan oikeasti rakastanut Kultakukkaa, ja on arvellut heidän suhteensa muistuttaneen Kaunokaisen ja Lukkikoiven suhdetta.[lähde?]

Virheet[]

  • Kirjassa Tulitähden tehtävä[13] ja novellissa Lehtilammen toive[14] Kultakukka on virheellisesti listattu klaaninvanhimpiin.
  • Hänellä on virheellisesti sanottu olevan hailakan meripihkanvärinen turkki.[15]

Lainaukset[]

"Hyvä. Minun ensimmäinen taisteluarpeni, enkä ole vielä edes ollut taistelussa!"
—Kultatassu Sinitassun kanssa harjoittelemisen jälkeen Sinitähden tarina, sivu 183
"Minä kysyn Aurinkotähdeltä, voiko Rastaskarva olla minun mestarini ikuisesti! Kirjohäntä ei varmasti antaisi minun kiivetä näin korkealle!"
—Kultatassu harjoittelemassa Rastaskarvan kanssa Sinitähden tarina, sivu 329



Lähteet[]

Advertisement