Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua!


Kokoontuminen on klaanien välinen tapaaminen, joka pidetään yöllä täysikuun aikaan. Soturilain mukaan täysikuun aikaan vallitsee aselepo, joka kieltää taistelemasta kokoontumisessa. Metsässä kokoontumiset pidettiin Nelipuulla, kun taas järven alueilla kokoontumispaikka on saaressa.



Tarkoitus

Kokoontumisissa jokaisen klaanin päällikkö kertoo kuun aikana tapahtuneista asioista ja merkittävistä tapahtumista, kuten uusien oppilaiden, sotureiden, varapäälliköiden nimityksistä sekä eläköitymisistä, syntymistä ja kuolemista. He käyttävät myös aikaansa hyödykseen, jos tarpeellista, pyytääkseen apua toisilta klaaneilta.
Soturit käyttävät aikaansa hyödykseen ystävien tapaamiseen eri klaaneista sekä tiedon jakamiseen.
  • Päälliköt pitävät kokoontumisia jakaakseen uutisia muille klaaneille.
  • Kokoontumiset on tarkoitettu uusien kissojen tapaamiseen muttei klaanin heikkouksien ja vahvuuksien jakamiseen.
  • Täysikuun koittaessa kokoontuminen alkaa.
  • Kokoontumisen alkaessa neljän klaanin välinen aselepo alkaa. Jos sitä rikotaan, Tähtiklaani tulee peittämään täysikuun pilvillä kertoakseen tyytymättömyydestään. Tämän tapahtuessa kokoontuminen yleensä loppuu ja jokainen klaani palaa omalle reviirilleen.

Menettely

Kokoontumiset pidetään täysikuun aikaan yöllä, koska se ainoa aika jolloin kuu on kirkas ja on helppoa nähdä. Päällikkö, varapäällikkö, parantaja, useat soturit sekä oppilaat, kuningattaret ja klaaninvanhimmat osallistuvat jokaisesta klaanista. Jos päällikkö ei pysty tulemaan, varapäällikkö puhuu klaanin puolesta.
Saavutessaan kokoontumispaikalle, päällikkö istuu hänelle tarkoitettuun paikaan (esim. suuri kivi tai puun oksa) muiden päälliköiden seuraan, josta heidät pystytään helposti näkemään ja kuulemaan vaikka soturit juttelisivat keskenään väkijoukossa. Varapäälliköt istuvat päälliköiden lähellä. Katsotaan hyvin epäkohteliaaksi, jos joku muu kuin päällikkö puhuu päällikön paikalla, ellei siihen ole saanut lupaa.

Sijainti

Kokoontumiset pidetään reviirillä, joka sopii kaikille klaaneille eikä kuulu yhdellekään klaaneista.

Vanha metsä

  • Kokoontumiset pidettiin Nelipuulla ennen paikan tuhoutumista. Kaiken keskellä sijaitsi Puhujankivi, jonka ympärille kaikki kissat neljästä klaanista kokoontuivat.

Järvi

  • Kirjassa Iltahämärä kokoontuminen pidettiin lähellä Hevospaikkaa ennen kuin puu oli kaatunut ja tehnyt ylitettävän sillan saarelle.

Muut paikat

Historia

Erikoisseikkailut

Tallstar's Revenge

Keltahampaan salaisuus

Väärätähden lupaus

Sinitähden tarina

Tulitähden tehtävä

Bramblestar's Storm

Soturikissat

Villiin luontoon

Tuli ja jää

Salaisuuksien metsä

Myrsky nousee

Vaarallinen polku

Pimeyden hetki

Uusi profetia

Keskiyö

Kuunnousu

Aamunkoi

Tähtiyö

Iltahämärä

Auringonlasku

Kolmikon mahti

Näkö

Pimeyden joki

Pimennys

Pitkät varjot

Auringonnousu

Omen of the Stars

The Fourth Apprentice

Fading Echoes

Night Whispers

Sign of the Moon

The Forgotten Warrior

The Last Hope

A Vision of Shadows

The Apprentice's Quest



Lähteet ja sitaatit

Advertisement