Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki
Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua!

Kaivajat (engl. Tunnelers) ovat kissoja, jotka kaivavat tunneleita ja muistavat tunneleiden polut, jotta he voivat käyttää niitä matkustettaessa.



Kuvaus[]

Kaivajat ovat usein klaanin pienimpiä kissoja, jotka viettävät suurimman osan ajastaan tunneleissa klaanin reviirin alla. Kaivajan roolia pidetään Tuuliklaanissa erityisen tärkeänä ja yleensä siitä taistellaan. Kaivaminen oli taito, jota arvostettiin eniten klaanin keskuudessa, koska oli helppoa eksyä pimeässä tai kadota ikuisesti pohjattomaan koloon. Kaivajien salaperäisiä kykyjä pelättiin ja kunnioitettiin sekä klaanitoveireiden kuin myös muiden klaanien keskuudessa.

Tehtävät[]

Kaivajat ovat usein pieniä kissoja ja heidät on koulutettu selvittämään salaiset käytävät ja muistamaan maanalaisia polkuja. Jotkut käytävät olivat sellaisia, jotka johtivat muiden klaanien alueille antaen salaisen keinon päästä (tai paeta) toisen klaanien alueelle. Uloskäynti oli aina salattu kätevästi saniaisilla ja oksilla, ja kaikki kaivajien tuoksut peitettiin kanin tuoreella tuoksulla.
Usein kaivajat kasvoivat työskentelemään tottuneesti pimeydessä, että he menettivät päivänvalon näkyvyyden ja olivat kömpelöitä ja hermostuneita maan pinnalla. Mutta ollessaan tunneleissa, he voivat juosta yhtä nopeasti kuin kuka tahansa Tuuliklaanin soturi, käyttäen haju-, tunto- ja kuuloaistia suunnistaakseen koko metsän alla. He opettelivat jättämään tuoksuvanan, kuten rajoilla, jotta he löytävät tien ulos. Kun klaanit asuttivat järven, kaivamisen taito hylättiin. Vanhemmat soturit ilmoittivat, ettei siellä ollut tunneleita ja että kaikki kissat on koulutettava metsästämään ja saalistamaan maan päällä.

Koulutus[]

Koulutus kaivajiksi kesti kaksi kertaa kauemmin, kuin soturiksi kouluttautuminen ja se aiheutti vammoja ja kuolemia. Muutamat, tarkasti harjoitellut säännöt pitivät kokeneita kaivajia elossa ja antoivat oppilaan selviytyä muutamista ensimmäisien kuukausien harjoituksissa maan alla. Kaivajaksi kouluttautuessa antaisi oppilaan oppia jättämään selkeä tuoksujälki, kuten rajan merkitseminen, jotta he löytävät ulos tunneleista. Kaivajat oppivat tuntemaan tuulen kuonossaan ja he tiesivät, ettei se aina tarkottanut sitä, että he pääsisivät maan pinnalle. Jopa vähiten kokenut kaivaja oli pysynyt kuulolla tippuvan veden äänistä.
Kaivajat oppivat myös tunnistamaan maanalaisten eläinten tuoksun eikä metsästämään niitä, koska kissa ei halua päätyä ketunpesään ja nurkkaanajetut kanit voivat usein rikkoa kylkiluita takajaloillaan.
Kuiden harjoittelun jälkeen kaivajat pystyivät kuvittelemaan reittiä maanpinnalla, jotta he voivat seurata, missä olivat pimeässä. Tämä taito oli luultavasti kaikkein arvostetuin, koska oli helppoa eksyä pimeisiin tunneleihin tai kadota pohjattomaan koloon. Kaivajien klaanitoverit ja muut klaanit pelkäsivät ja kunnioittivat maan alla opittuja taitoja.

Historia[]

Erikoisseikkailut[]

Pitkätähden kosto[]

Kesken.

Klaanien kirjat[]

Klaanien taistelut[]

Kesken.

Merkittävät kaivajat[]

Lista tiedetyistä kaivajista[]


Triviaa[]

Katso myös[]

Lähteet[]

Advertisement