Varoitus: sivu sisältää juonipaljastuksia vielä suomentamattomista kirjoista! |
---|
Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua! |
---|
"Petos voi vaania missä vain. Teidän on oltava itsenäisiä ja tiedettävä, että esi-isänne kulkevat teidän ja vain teidän kanssanne." |
— Kaarnakasvo Haukkalennolle kirjassa Yön kuiskaukset, sivu 164 |
Kaarnakasvo (engl. Barkface) on tummanruskea kolli, jolla on lyhyt häntä[2], harmaantuva kuono ja keltaiset silmät.[11]
Kaarnakasvo oli Tuuliklaanin parantaja Kanervatähden, Pitkätähden ja Yksitähden päällikkökausina metsä- ja järvireviireillä. Kaarnapentu syntyi Punakynnelle ja Saniaissiivelle yhdessä veljensä Päästäispennun kanssa. Hän kiinnostui yrteistä jo nuorena, ja aloitti lopulta parantajakoulutuksensa Haukkasydämen alaisuudessa Kaarnatassuna. Ansaittuaan täyden parantajanimensä Kaarnakasvo kannusti Pitkähäntää lähtemään Tuuliklaanista saatuaan tätä koskevan merkin, ja oli iloinen tämän palattua takaisin kuita myöhemmin.
Kaarnakasvo jatkoi klaaninsa palvelemista silloinkin, kun Varjoklaani ajoi heidät kodistaan. Kun Tulisydän ja Harmaaraita toivat Tuuliklaanin takaisin nummelle, Kaarnakasvo sai merkin, jonka mukaan päivä toisi mukanaan tarpeettoman kuoleman. Hän auttoi hoitamaan haavoittuneita Veriklaanin vastaisen taistelun aikana, ja osallistui myöhemmin klaaninsa kanssa suurelle taivallukselle. Järvelle saavuttuaan Kaarnakasvo kannatti Yksiviikseä Mutakynnen kapinassa ja ryhtyi Yksitähden parantajaksi, kun tästä tuli Tuuliklaanin päällikkö. Kaarnakasvo oli klaanien vanhin parantaja ottaessaan vihdoin oman oppilaan, Haukkatassun. Haukkalennosta tuli Tuuliklaanin ainoa parantaja mestarinsa kuoleman jälkeen, ja liityttyään Tähtiklaaniin Kaarnaksvo opetti Ujellustassua.
Historia[]
Etsitkö pidempää yleiskatsausta? Löydät sen täältä!
Ennustusten alku[]
- "Veri tahrii pilvet. Se on merkki esi-isiltämme. Edessä on vaikeuksia. Tämä päivä tuo mukanaan tarpeettoman kuoleman."
- —Kaarnakasvo nähdessään punaiset pilvet Tuli ja jää, sivu 75
Uusi profetia[]
- "Seis! Kynnet piiloon, Mutakynsi. Klaanipäälliköitä ei ole koskaan valittu taistelemalla. Ja haluatko alkaa taistella, kun Pitkätähden henki on yhä meitä katselemassa? Meidän pitäisi järjestää hänelle valvojaiset, ei nahistella siitä, kuka ottaa hänen paikkansa. Tuollaisella käytöksellä osoitat hänelle petollisuutta. Hän piti aina selvänä, että hänen vanhemmat soturinsa pystyvät parhaaseen. Minä uskon Myrskyklaanin kissoja. Tämä oli Pitkätähden valinta, ja sinun on hyväksyttävä se."
- —Kaarnakasvo Mutakynnelle Tähtiyö, sivu 125
Kolmikon mahti[]
- "Näyttää siltä, ettei Pikkupilvi ole tulossa. Luulin, että hän nyt edes olisi pysynyt Tähtiklaanille uskollisena."
- —Kaarnakasvo Pikkupilvestä, kun Varjoklaani lakkaa uskomasta Tähtiklaaniin Pitkät varjot, sivu 70
Tähtien enne[]
- "Teidän on luotettava omiin esi-isiinne, ei muihin klaaneihin. Voimanne on menneisyydessä, ei nykyisyydessä."
- —Kaarnakasvo Haukkalennolle Yön kuiskaukset, sivu 163
Erikoisseikkailut[]
Tässä osiossa esitetään yhteenveto Kaarnakasvon merkittävistä esiintymisistä erikoisseikkailuissa. Jos etsit täydellistä luetteloa, löydät sen tästä!
- Kesken.
Itsenäiset sarjakuvaromaanit[]
- Kesken.
Kuvia[]
Fanikuvitukset[]
Viralliset kuvitukset[]
Perhe ja suku[]
Jäsenet[]
Emo:
- Saniaissiipi:[12] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Isä:
Veli:
- Päästäiskynsi:[14] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen
Veljenpojat:
Esiintymiset[]
- Pitkätähden kosto
- Keltahampaan salaisuus
- Leopardstar's Honor
- Redtail's Debt
- Onestar's Confession
- Tuli ja jää (ensiesiintyminen)
- Salaisuuksien metsä (hahmolista)
- Tiikerikynnen raivo (hahmolista)
- Myrsky nousee (hahmolista)
- Vaarallinen polku
- Pimeyden hetki
- Blackfoot's Reckoning
- Tulitähden tehtävä (hahmolista)
- Graystripe's Vow (hahmolista)
- Keskiyö
- Mothwing's Secret
- Kuunnousu
- Aamunkoi
- Tähtiyö
- Winds of Change
- Iltahämärä
- Auringonlasku
- Lehtilammen toive (hahmolista)
- Näkö
- Pimeyden joki
- Karkotus (hahmolista)
- Pimennys
- Pitkät varjot
- Auringonnousu
- Paatsamalehden tarina (hahmolista)
- Neljäs oppilas † (mainittu)
- Yön kuiskaukset
- Kuun merkki
- Varissulan koettelemus (mainittu)
- Oppilaan tehtävä
- Joki (mainittu)
- The Clans Decide
Triviaa[]
Jatkuvuus[]
Seuraavat tiedot ovat peräisin lähteistä, joita ei pidetä kaanoniin kuuluvina tai joiden jatkuvuus on kumottu.
- Lyhyttarinassa The Clans Decide Kaarnakasvo osallistuu Närhisulan, Perhonsiiven ja Pikkupilven kanssa äänestyksen kivijonojen mittaamiseen tulosten selvittämiseksi.
- Warrior Cats -sivustossa Kaarnakasvon on sanottu saaneen nimensä puun kaarnaa muistuttavasta täplikkäästä ruskeasta naamastaan, vaikka häntä ei olekaan koskaan kuvailtu kirjasarjan aikana täplikkääksi.[16]
Lainaukset[]
- "Pitkätähden levoton katse kertoi, että Kaarnakasvon varoitus oli huolettanut häntä enemmän kuin hän antoi ymmärtää."
- —Pitkätähden reaktio Kaarnakasvon ennustukseen Tuli ja jää, sivut 76-77
- "Toisinaan minusta tuntuu siltä että Tähtiklaani haluaa meidät kaikki luokseen eikä halua jättää jäljelle pentuakaan pitämään soturilakia hengissä."
- —Kaarnakasvo klaaninsa nälänhädästä Kuunnousu, sivu 166
- Kaarnakasvo: "Kaksijalat ovat tehneet jotain reviirin kaneille. Ne kaikki kuolevat. Ja jos kissat syövät niitä, he kuolevat myös. Olemme menettäneet puolet klaaninvanhimmistamme ja melkein kaikki oppilaamme."
- Mutaturkki: "Etkö pystynyt tekemään mitään?"
- Kuunnousu, sivu 168
- "Siis mitä hän sanoi? Ymmärrän että hänen sanansa järkyttivät, mutta sinä et mahda sille mitään. Jos Pitkätähti halusi niin, se tarkoittaa että olet Tähtiklaanin silmissä klaanipäällikkö."
- —Kaarnakasvo Yksiviikselle kuullessaan, että Pitkätähti teki tästä varapäällikön Tähtiyö, sivu 118
- Kaarnakasvo: "Kaikki on muuttumassa. Tuuliklaanin suurin taistelu on tulossa. Emme voi antaa muiden klaanien petollisuuden imeä meistä voimia."
- Kaunokaishäntä: "Meidän on toimittava yksin."
- Yön kuiskaukset, sivu 163
Lähteet[]
- ↑ 1,0 1,1 Yön kuiskaukset, sivu 162
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Tuli ja jää, hahmolista
- ↑ Pimeyden hetki, sivu 200
- ↑ Pitkätähden kosto, sivu 17
- ↑ Neljäs oppilas, sivu 16
- ↑ Pitkätähden kosto, sivu 16
- ↑ 7,0 7,1 Keltahampaan salaisuus, sivu 354
- ↑ Redtail's Debt, hahmolista
- ↑ Neljäs oppilas, hahmolista
- ↑ Näkö, hahmolista
- ↑ Winds of Change, sivu 18 (alkuteos)
- ↑ Pitkätähden kosto, sivu 30
- ↑ Pitkätähden kosto, sivu 182
- ↑ Pitkätähden kosto, sivu 18
- ↑ 15,0 15,1 Virallisen Warriors-sivuston sukupuu
- ↑ warriorcats.com, "The Prophecies Begin trivia!"
Parantajat | |
---|---|
Myrskyklaani | Pilven Täplä • Piikkinaama • Päärynänenä • Haukansiipi • Stoneflower • Kaurapilkku • Korppisiipi • Pilvimarja • Hanhisulka • Sulkaviiksi • Täplälehti • Keltahammas • Tuhkamarja • Lehtilampi • Närhisulka • Leppäsydän |
Tuuliklaani | Perhon Lento • Nopsajalka • Rastaskarva • Leivonsiipi • Goldenleaf • Sipulikynsi • Haukkasydän • Kaarnakasvo • Haukkalento • Whistlebreeze |
Varjoklaani | Sorainen Sydän • Puna-arpi • Sammalsydän • Pinebrush • Myyränturkki • Tuomiturkki • Punaohdake • Salviaviiksi • Keltahammas • Nuhanenä • Pikkupilvi • Liekkihäntä • Lätäkköhohde • Varjonäky |
Jokiklaani | Kirjava Karva • Niittykarva • Harmaasiipi • Sykkyrähäntä • Jääviiksi • Shineflower • Kaikukuono • Maitoturkki • Vatukkamarja • Mutaturkki • Perhonsiipi • Pajuhohde • Frostdawn |
Taivasklaani | Miika • Terhon Turkki • Risuhäntä • Viiriäissulka • Vasanaskel • Saniaissydän • Kaikulaulu • Pisamatoive • Huiskehiutale |