Tämä olisi ensimmäinen tämän Wikin puoleinen blogi, joten tervetuloa ja viihtykää! Blogiini kirjoittelen esim. SK runoja, tai lyhyttarinoita tai jopa jatkotarinoita! Sekä SK arvoituksia! Blogilla ei sitten ole tarkkaa aikaa, milloin päivitys tulee, vaan niitä voi tulla joka päivä (ei sentään 😅)! Toivoisin blogilleni lukijoita <3
Tämä runo kertoo Kanelihännän itse keksimästä hahmosta.
Ulkona pauhaa myrsky,
Todella raivokas sellainen.
Emo peloissaan,
Makaa sammalilla,
"Onko nyt pakko?",
Hän ulisee.
"Voi kyllä, pakko on!"
Vastas parantaja.
Pinnistelyä ja ponnistelua,
Jo syntyi kaksi ainokaista,
Pienen pientä,
Myttyä!
"Voi, selvis he hengissä!"
Emo iloitsee.
Vaan yhtäkkiä,
Toinen pentu,
Kuolla kupsahtaa.
Tuoreen emon sydän murtuu,
Mut silti pennun nimeää,
"Oi arvokas pikkuinen, olkoot sinä, Taistelupentunen!"
Vaan toinen pentu,
Nimekseen Salamapentu saa,
Ei ulkonäön takia,
Ei,
Koska on hän kokonaan valkoinen,
Mustapilkukas!
Vaan nimekseen hän Salama sai,
Koska välähti salama,
Samal kun pentu maahan tupsahti!
Emo pentujaan suojelee,
Vahvat on niin,
Emon vaistot!
Ei vahvempaa voimaa oo,
Kuin rakkaus,
Ja emon vaisto!
Kasvoi hän,
Sai Salama nimen,
Uuden kauniin,
Salamatassun nimittäin!
Mestariksi tuon komean kollin,
Johon oli kaikki naaraat pihkassa.
Salama harjoitteli,
Tosi ahkeraan,
Ja kuuden kuun päästä,
Kun oli hän 12 kuuta,
loppuarvioinnin jälkeen,
Taas uuden nimen naaras sai!
On hän ihana Salama-askel,
Lempeä ja herttainen,
Emon ylpeäksi hän toi!
Suree mennyttä veljeään,
Joka häntä tähdist katselee.
Salama rakastu mestariinsa,
Tuohon ihanaan,
Jokeen!
Kuten kaikki muutkin naaraat.
Mut Joki rakastu,
Ei muihin naaraisiin,
Vaan itse Salamaan!
Sai he pentuja,
Kaikki selvis,
Emo kuoli,
Pennunpentujensa vierellä!
Onnellinen on silti tää perhe,
Mutta Salama muistaa ikuisesti,
Millainen oli hänen ihana emonsa,
Sekä ihana veljensä!
Kosk isäänsä hän nei koskaan saanu tavata.
Tämmöinen tästä tuli! Toivottavasti piditte ja viihdyitte blogin parissa!
Nähdään! <3