Varoitus: sivu on vielä pahasti kesken. Autathan meitä täyttämään tätä sivua! |
---|
Yksityiskohtainen historia Haukkahallasta.
Historia[]
Uusi profetia[]
Keskiyö[]
- Haukkahalla mainitaan, kun kokoontumisessa Leoparditähti kertoo Perhotassusta ja Haukkatassusta tulleen sotureita. Haukkahallan mestari oli Leoparditähti.
- Kesken.
Kuunnousu[]
- Kesken.
Aamunkoi[]
- Haukkahallasta tulee väliaikaisesti Jokiklaanin varapäällikkö, kun Usvajalka on kaksijalkojen vankina.
- Kesken.
Tähtiyö[]
- Kesken.
Iltahämärä[]
- Kesken.
Auringonlasku[]
- Kun Vatukkakynnestä on tehty varapäällikkö, Tiikeritähti kertoo pojilleen unessa, että heidät on tarkoitettu johtamaan koko metsää. Hän sanoo Haukkahallalle, että tämä johtaisi Varjoklaania ja Jokiklaania ja Vatukkakynsi Myrskyklaania ja Tuuliklaania. He alkavat suunnitella, kuinka tämä onnistuisi. Haukkahalla ehdottaa, että heidän täytyisi tappaa kaksi päällikköä ennen kokoontumista, niin he pääsisivät omien klaaniensa päälliköiksi. Hän myös ehdottaa, että heidän täytyy puhua tästä päiväsaikaan ja Vatukkakynsi on samaa mieltä. He sopivat tapaamisen kahden päivän päästä auringonnousun aikaan Varjoklaanin rajan lähellä.
- Ennen kuin he tapaavat, Haukkahalla houkuttelee Tulitähden ketunansaan, jotta Vatukkakynsi voisi tappaa hänet helposti ja nousta päälliköksi. Vatukkakynsi tulee kuitenkin järkiinsä ja päättää pelastaa Tulitähden. Hän käskee Haukkahallan mennä takaisin Jokiklaaniin, koska ei halua satuttaa veljeään. Haukkahalla hyökkää Vatukkakynnen kimppuun, mutta kuolee taistelussa, kun Vatukkakynsi lävistää hänen kaulansa ketunansan kepillä. Ennen kuin Haukkahalla kuolee, hän vannoo kostoa. Haukkahalla ei pääse Tähtiklaaniin vaan joutuu Synkkään Metsään pahojen tekojensa takia.
- Kesken.
Kolmikon mahti[]
Näkö[]
- Kesken.
Pimeyden joki[]
- Tiikeritähti ja Haukkahalla ilmestyvät varjoina Leijonatassulle.
- Kesken.
Karkotus[]
- Haukkahalla ja Tiikeritähti kouluttavat edelleen Leijonatassua. Kun Leijonatassu taistelee vuorilla kulkukissoja vastaan, hän näkee Haukkahallan silmien välähdyksen.
Pimennys[]
- Kesken.
Pitkät varjot[]
- Kesken.
Auringonnousu[]
- Saarniturkki paljastaa Oravaliidolle, Närhisulalle, Leijonaroihulle ja Paatsamalehdelle, että hän auttoi Haukkahallaa houkuttelemaan Tulitähden ketunansaan. Saarniturkki kertoo, että halusi Oravaliidon isän kuolevan, jotta tämä voisi tuntea samaa kipua kuin Saarniturkki Oravaliidon valitessa Vatukkakynnen hänen sijastaan.
Tähtien enne[]
Neljäs oppilas[]
- Haukkahalla, Tiikeritähti ja Rikkotähti nähdään tarkkailemassa Unikkohallan vastasyntyneitä pentuja, Kirsikkapentua ja Kontiaispentua. Tämän jälkeen Närhisulka ja Leijonaroihu epäilevät Tähtiklaanin ja Synkän Metsän olevan sodassa.
Etäiset kaiut[]
- Esinäytöksessä Haukkahalla nähdään kouluttamassa Viimaturkkia Synkässä Metsässä. Taistelussa Haukkahalla onnistuu painamaan Viimaturkin maahan.
- Kesken.
Yön kuiskaukset[]
- Kesken.
Kuun merkki[]
- Kesken.
Unohdettu soturi[]
- Kesken.
Viimeinen toivo[]
- Kesken.
Erikoisseikkailut[]
Onestar's Confession[]
- Kesken.
Crowfeather's Trial[]
- Kesken.
Ivypool's Heart[]
- Kesken.
Novellit[]
Mothwing's Secret[]
- Kesken.
Lehtilammen toive[]
- Kesken.
Kyyhkysiiven hiljaisuus[]
- Kesken.
Tigerstar and Sasha[]
Return to the Clans[]
- Kesken.
Itsenäiset sarjakuvaromaanit[]
A Shadow in RiverClan[]
- Kesken.
Winds of Change[]
- Kesken.
Klaanien kirjat[]
Klaanien kissat[]
- Kesken.
Klaanien taistelut[]
- Kesken.
The Ultimate Guide[]
- Kesken.
Lyhyttarinat[]
After Sunset: The Right Choice?[]
- Kesken.
After Sunset: We Need to Talk[]
- Kesken.