Mitä sinä menit tekemään? Tämä tarkoittaa sotaa. Leijonaklaani ei lepää ennen kuin se on pelastanut tämän pennun. He teurastavat vaikka meidät kaikki, jos niikseen tulee.

— Hämärätähti.[1]


Hämärätähti (engl. Shadestar) on naarastiikeri.



Klaanien kirjat

Klaanien salaisuudet

Hämärätähti on muinaisen Tiikeriklaanin päällikkö.
Kokoontumisessa hän selittää Kultatähdelle vaarallisesta villisiasta, Raivosta. Hän kertoo yhden Tiikeriklaanin metsästysjoukon törmänneen siihen, mutta se pääsi karkuun. Hämärätähti kertoo kissoille, että se taistelee kymmenen soturin voimilla ja voi tappaa jo yhdellä torahampaiden iskulla.
Kun Vikkeläjalka ylpeilee voivansa tappaa sen, Hämärätähti ärisee hänelle, että miksei hän tee niin ja tapa Raivoa. Kun kokoontuminen päättyy ja Vikkeläjalka suostuu tappamaan villisian, Hämärätähti kääntyy Kultatähden puoleen ja kertoo hänelle, etteivät he varoittaneet Vikkeläjalkaa eräästä asiasta - Raivon kumppanista, Vimmasta, jonka Vikkeläjalka kuitenkin onnistuu tappamaan. Hävetessään petollisuuttaan, Hämärätähti antaa Kultatähden kanssa Leopardiklaanille yksinoikeuden jokeen.
Myöhemmin Tiikeriklaanin soturi, Okahammas, aloittaa muiden klaanien pentujen ja tuoresaaliin varastamisen, sillä hän oli vihainen siitä, ettei Tiikeriklaanilla ollut erottuvia piirteitä. Hämärätähti tietää hänen tekemistään rikoksista, muttei yritä pysäyttää häntä, koska hän on myös katkera samoista syistä. Kun Okahammas varastaa Kultatähden pennun, Kukkapennun, Hämärätähti raivostuu. Hän tietää, että Leijonaklaani voi ryhtyä sotaan ja tappaa kaikki tiikeriklaanilaiset saadakseen pennun takaisin. Hän ei halua klaaninsa jäsenien kuolevan, joten hän järjestää kokoontumisen ja palauttaa pennun ennen sotaa. Muut päälliköt vaativat, että Tiikeriklaania on rangaistava ja he kieltävät tiikeriklaanilaisia kulkemasta päivisin. Tämä johtaa siihen, että Tiikeriklaanin kissoille ilmestyi mustat raidat.

Lainaukset

"Minäkin olen kuullut siitä villisiasta. Me kutsumme sitä Raivoksi. Yksi Tiikeriklaanin metsästysjoukko törmäsi siihen korvessa kaksi päivää sitten, mutta se pääsi karkuun. Se taistelee kymmenen soturin voimalla ja voi tappaa jo yhdellä hurjalla torahampaiden iskulla."
—Hämärätähti Raivosta Klaanien salaisuudet, page 214
"Ja antaa Tiikeriklaanin soturien kuolla, niinkö? Ja minkä takia? Tyhjän takia. Me palautamme Kultatähden tyttären nyt heti."
—Hämärätähti Okahampaalle Klaanien salaisuudet, page 221



Lähteet ja sitaatit

Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.