Soturikissat Wiki
Advertisement
Soturikissat Wiki



Alaoksa (engl. Lowbranch) on naaras.[1]

Historia[]

Erikoisseikkailut[]

Tulitähden tehtävä[]

Alaoksa on Taivaankajon ja Risun emo. Hän koulutti Okakirsun pentuja, kun Okakirsu sen sijaan koulutti hänen pentujaan. Alaoksan emo kuului alkuperäiseen Taivasklaaniin ennen kuin se tuhoutui, joten hän kertoi tarinoita Taivasklaanista tyttärelleen ja niin myös Alaoksa kertoi kadonneesta klaanista Taivaankajolle, jota kiehtoivat hänen kertomansa tarinat Taivasklaanista. Kun Taivaankajo kertoo muille kissoille emostaan, Tulitähti ajattelee, ettei Alaoksan nimi kuulosta aivan klaaninimeltä, mutta ei myöskään erakon tai kotikisun nimeltä.

Vatukkatähden myrsky[]

Kun Hiekkamyrsky puhuu Vatukkatähden kanssa matkasta, jonka myötä Taivasklaani jälleenrakennettiin, hän kertoo Alaoksan emosta, Taivasklaanin entisestä jäsenestä, joka opetti tälle soturilaista. Alaoksa jätti tietämyksensä pennuilleen, Risulle ja Taivaalle, myöhemmälle Taivaankajolle.

Klaanien kirjat[]

The Ultimate Guide[]

Vaikka häntä ei mainita nimeltä, Pilvitähden ja Taivaankajon sivulla on mainittu, että Alaoksa kertoi Taivaankajolle tarinoita esi-isistään, jotka seurasivat täysikuuta rotkon kielekkeeltä ja elivät hiekkaisissa pesissä klaanien määräämien asemien mukaisesti. Taivaankajo eli tarpeeksi kauan nähdäkseen emonsa kaukaisten muistojen muuttuvan jälleen todeksi rotkossa.

Perhe ja suku[]

Jäsenet[]

Emo:

Nimetön naaras:[2] Kuollut, tuntematon olinpaikka

Kumppani:

Nimetön kolli:[1] Tuntematon tilanne

Pojat:

Risu:[1] Tuntematon tilanne
Taivaankajo:[1] Kuollut, Tähtiklaanin jäsen

Sukupuu[]

Nimetön ♀
 
 
 
Alaoksa
 
Nimetön ♂
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Taivaankajo
 
Risu


Esiintymiset[]

Triviaa[]

Jatkuvuus[]

Seuraavat tiedot ovat peräisin lähteistä, joita ei pidetä kaanoniin kuuluvina tai joiden jatkuvuus on kumottu.

  • Vickyn Facebook-sivulla Alaoksa oli hyvin tumma ruskean ja harmaan kirjava naaras, jolla on siniset silmät. Pääskynlento ja Hunajalehti olivat hänen vanhempiaan, kun nämä jättivät Taivasklaanin ryhtyäkseen erakoiksi.[3]



Lähteet[]

Advertisement